Jo yli 50 vuotta Projecta Oy on maahantuonut yksinoikeudella saksalaisen Altendorfin tarkistuspyörösahoja. Altendorf on perustettu jo vuonna 1906 ja vuoden 1956 jälkeen se on keskittynyt vain ja ainoastaan tarkistuspyörösahojen valmistukseen, joita onkin tehty jo yli 150 000.
Altendorfin pääkonttori ja tehdas on ollut vuodesta 1919 Mindenin kaupungissa Saksassa ja nykyisellä paikallaan se on ollut vuodesta 1974 lähtien. Tässä tehtaassa valmistetaan Projectalla myynnissä olevista malleista F45, WA80 TE sekä WA 80 X ja sinne on keskitetty myös Altendorfin koko tuotekehitys ja varaosien varastointi. Täällä saavat koulutuksensa myös kaikkien maahantuojien – kuten myös Projectan – huoltomiehet, jolla taataan se, että vian sattuessa on ammattilaisen apu lähellä.
![]() | ![]() | ![]() |
F45 | WA80 TE | WA80 X |
Tutustu tästä tarkistuspyörösahoihin.
Altendorf – kuten muutkin valmistajat – joutuvat etsimään uusia markkinoita kehittyviltä alueilta ja siksi vuonna 1995 avattiin tehdas Qinhuangdaoon, Kiinaan. Täällä tehdään mallit WA6 ja WA8, jotka pääosin myydään Aasian alueella. Koneet ovat aitoja Altendorfeja siinä missä Euroopassa valmistetut mallitkin ja Eurooppaan tuotaessa ne täyttävät kaikki CE-normien mukaiset määräykset.
Mallit eivät ole Projectan ”aktiivisella” markkinointilistalla, mutta pyydettäessä voimme tarjota näitäkin malleja. Koneiden alkuperä tehdään tällöin myös selväksi.
Altendorfin mallit F45 ja WA 80 ovat kummatkin muokattavissa jokaiseen tarpeeseen sopivaksi. Molempiin sahoihin on perusversioiden lisäksi saatavilla runsaasti lisävarusteita. Kaikilla ei ole tarve samoihin varusteisiin ja koulutetun myyntihenkilöstömme kanssa jokainen pystyy rakentamaan juuri sellaisen laitteen, joka sopii siihen työhön ja niille materiaaleille, mitä on käytössä.
Kolmas Projectalla myynnissä oleva Altendorf-malli on Start45. Se on peruskäyttöön tarkoitettu valmis paketti, jossa on kaikki tarvittavat perusvarusteet niin levykomponenttien, massiivipuun kuin muovien ja alumiinin sahaukseen.
Pyrimme pitämään varastossamme nopeaan toimitukseen ainakin yhtä sahaa / malli. Mutta tällä hetkellä saha kuin saha saadaan toimitettua 4-6 viikon toimitusajalla – kokoonpanosta riippumatta.
Kun valitset yhteistyökumppaniksesi Altendorfin ja Projectan,
niin tiedät saavasi varmasti sellaisen laitteen,
mikä sopii teidän tarpeisiinne eikä vain sinne päin.
Lisäksi huolto- ja varaosapalvelu pelaa mutkattomasti koko laitteen elinkaaren ajan.
Täältä löydät Altendorf F45 suomenkielisen esitteen.
![Toni Kytoviita w1280 | Projecta Toni Kytöviita](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Toni-Kytoviita-w1280-450x300.jpg)
Toni Kytöviita
puurunkoisten taloelementtien koneet,
puuntyöstökoneet
![Jukka Nevavuo vaaka w1280 | Projecta Jukka Nevavuo](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Jukka-Nevavuo-vaaka-w1280-450x300.jpg)
Jukka Nevavuo
puurunkoisten taloelementtien koneet,
puuntyöstökoneet
![iPad arvottu 1280x768 | Projecta | Projecta iPad arvottu](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/iPad-arvottu-1280x768-1.jpg)
Uudistunut verkkokauppa avattu – kolme iPadia arvottu ja uusi kilpailu käynnissä!
![PractiveTour at Homag1280x768 | Projecta | Projecta Practive Tour at Homag](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/PractiveTour-at-Homag1280x768-1.jpg)
PractiveTour goes South: Puuntyöstön huippuhetkiä Etelä-Saksassa
![IM Tekniikka by Projecta_1 1280x768 | Projecta | Projecta IM Tekniikka by Projecta liiketoimintakauppa](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/IM-Tekniikka-by-Projecta_1-1280x768-1.jpg)
Projecta Oy on ostanut IM Tekniikka Oy:n liiketoiminnan
![Storeteq-f-100_1 1280x768 | Projecta | Projecta Storeteq F-100](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Storeteq-f-100_1-1280x768-1.jpg)
Modulaarisen tehokkuuden mestari: STORETEQ F-100 muuttaa tuotantotilasi dynaamiseksi voimanpesäksi
![Annette Bergring 1280x768 | Projecta | Projecta Annette-Bergring](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Annette-Bergring-1280x768-1.jpg)
Annette Bergring 20 vuotta Projectalla
![Marko Tolgö 1280x768 | Projecta | Projecta Marko Tölgo](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Marko-Tolgo-1280x768-1.jpg)
Marko Tõlgo: 20 vuotta huoltopalvelujen kulmakivenä Projecta Baltilla
![AROn EVO sarjat sähköpumput 1280x768 | Projecta | Projecta AROn EVO sarjat sähköpumput](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/AROn-EVO-sarjat-sahkopumput-1280x768-1.jpg)
ARO:n sähköiset EVO-sarjan kalvopumput:
![Alup webinaari 20240530 1280x768 | Projecta | Projecta Alup webinaari](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Alup-webinaari-20240530-1280x768-1.jpg)
Kutsu: Tervetuloa ALUP-webinaariin 30.5.
![Huoltoinsinööri 1280x768 | Projecta | Projecta Huoltoinsinööri](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Huoltoinsinoori-1280x768-1.jpg)
HAEMME HUOLTOTIIMIIMME HUOLTOINSINÖÖRIÄ TAI -TEKNIKKOA
![MSQ 1280x768 | Projecta | Projecta MSQ-järjestelmä](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/MSQ-1280x768-1.jpg)
MSQ-mittausjärjestelmän käyttöönotto mahdollisti huikean kehitysaskeleen Homagin SAWTEQ S-300/400 flexTec ja SAWTEQ S-320 flexTec-sahoihin
![Tolerance check 1280x768 | Projecta | Projecta Tolerance-check](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Tolerance-check-1280x768-1.jpg)
tolerance Check: Aina korkealuokkainen sahaustulos materiaalijännityksistä huolimatta
![Katupöly 1280x768 | Projecta | Projecta Katupölyn poisto](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Katupoly-1280x768-1.jpg)
Haaste kaupunkialueilla: Katupöly ja sen torjunta
![Axolift P3001280x768 | Projecta | Projecta Axolift P300](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Axolift-P3001280x768.jpg)
UUTTA PROJECTALTA
![Laborshape 1280x768 | Projecta | Projecta Laborshape](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Laborshape-1280x768-1.jpg)
Uusi edustus Projectalle
![Forvet Francesca 1280x768 | Projecta | Projecta Forvet-Francesca vaakaporakoneet](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Forvet-Francesca-1280x768-1.jpg)
Forvet Francesca FC 16M poraus- ja jyrsintäkoneet
![Homag teknologiapäivät 2024 1280x768 | Projecta | Projecta Homag-teknologiapaivat-2024](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Homag-teknologiapaivat-2024-1280x768-1.jpg)
HOMAG Teknologiapäivät 2024
![Exair Evac 1280x768 | Projecta | Projecta Exair Evac alipainetarraimet](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Exair-Evac-1280x768-2.jpg)
E-vac alipainetarraimet − Turvallisuutta, helppoutta ja parempaa ergonomiaa
![Leasing 1280x768 | Projecta | Projecta Yritysleasing koneen hankintaan](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Leasing-1280x768-1.jpg)
Koneen tai laitteen hankinta rahoitusleasingilla
![Hyvää joulua 1280x768 | Projecta | Projecta Hyvää joulua 2024](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Hyvaa-joulua-1280x768-1.jpg)
Projecta mukana tukemassa Team Rynkebytä
![Puusepänteollisuuspäivä 2024 1280x768 | Projecta | Projecta Puusepanteollisuuspaiva-2024](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Puusepanteollisuuspaiva-2024-1280x768-1.jpg)