Annette Bergring

Annette Bergring 20 vuotta Projectalla

06.06.2024

Annette Bergringin ura Projectalla alkoi loppuvuodesta 2002, kun hän saapui yritykseen henkilöstövuokrausyritys Eilakaislan kautta. Projecta etsi tuolloin taloushallintoon henkilöä työntekijän pitkän sairasloman ajaksi. Annette pääsi haastatteluun silloisen toimitusjohtajan Olli Tasalan kanssa, jonka haastattelutyyli oli varsin ainutlaatuinen. ”Olli vaihtoi kieltä kesken haastattelun ja kun hän alkoi kysellä saksaksi ja osasin siihen vastata, hän oli tosi tyytyväinen”, Annette muistelee. Tämä johti siihen, että hän sai paikan. Kun hänen tuuraamansa työntekijä valitettavasti menehtyi, Annette palkattiin vakituiseksi työntekijäksi vuonna 2003.

Ensimmäiset työtehtävät ja miten ne ovat muuttuneet

Annetten alkuaikojen työtehtäviin kuului ostoreskontran hoitaminen, jolloin kaikki oli vielä paperilla. ”Postit avattiin, kirjattiin ja kopioitiin, ja ylimääräisiä kopioita piti ottaa esimerkiksi tulli-ilmoituksia varten,” Annette kertoo. Lisäksi hän vastasi puhelinvaihteesta aikana, jolloin puhelut tulivat pääosin vaihteen kautta. ”Päivittäin tuli yli sata puhelua,” hän muistelee.

Työtehtävät ovat muuttuneet vuosien varrella merkittävästi. Paperiset prosessit ovat vaihtuneet digitaalisiin, ja nykyään Annette hoitaa myös Projectan yleissähköpostia. ”Viestejä tulee paljon päivittäin, ja niiden välittäminen eteenpäin on osa päivittäistä työtäni,” hän kertoo.

Miten Projecta on muuttunut 20 vuodessa?

Annette on nähnyt Projectan muuttuvan monin tavoin. ”Alkuaikoina talossa oli monta myyjää koko ajan paikalla, eikä asiakkailla matkustettu niin paljon,” hän selittää. Nykyään myyjät liikkuvat paljon asiakkailla ja etätöitäkin tehdään.

Aikaisemmin yrityksen keittiö, johon toimitettiin lounasruoka, oli vilkas kohtaamispaikka. Nykypäivänä ihmiset liikkuvat niin paljon, että ruokalasta on luovuttu jo monta vuotta sitten.

Organisaation ja tiimin muutokset

Kun Annette aloitti, hallinnossa oli enemmän työntekijöitä ja roolit olivat selkeämmin jaettuja. ”Nykyään minulla on sekä osto- että myyntireskontra vastuullani,” hän selittää. Myös johtamiskulttuuri on muuttunut ajan myötä. ”Kaikki on joustavampaa ja se on mielestäni hieno juttu,” Annette toteaa.

Mieleenpainuvia hetkiä

Vuosien varrella Annette on osallistunut moniin ikimuistoisiin tapahtumiin, kuten suosittuun Octoberfest-asiakastapahtumaan. ”Toisen kollegan kanssa pukeuduttiin aina asianmukaisesti Octoberfest-asuihin ja näyttelytila oli koristettu heinäpaalein,” Annette muistelee. Lisäksi kesä- ja joulujuhlat ovat olleet vuosittain odotettuja tapahtumia, joiden suunnittelussa Annette on ollut aktiivisesti mukana TYKY-tiimissä.

Annette Bergring ja Octoberfst

Annette Bergringin 20 vuotta Projectalla on ollut täynnä muutoksia, kehitystä ja unohtumattomia hetkiä ja hän on viihtynyt talossa erittäin hyvin. Hänen pitkäaikainen sitoutumisensa ja omistautumisensa ovat olleet korvaamattomia Projectan menestykselle ja kasvulle.

Annette Bergring jäi eläkkeelle 16.10.2024

Annette jäi eläkkeelle 16.10. Koko henkilökunta kiittää Annettea ja toivottaa hänelle leppoisia ja mukavia eläkepäiviä!

Annette Bergring eläkkeelle
Kakku

Linda Aaltonen

+358 50 323 5452
Business Controller
hallinto
nobody

Ii Tolvanen

+358 20 771 3207
talousassistentti

hallinto

Teija Ahola

+358 50 520 0463
graafinen/markkinointisuunnittelija

markkinointi

Tuomas Hilakari

Tuomas Hilakari

+358 40 074 7332
toimitusjohtaja

johtoryhmä

Katupölyn poisto

Haaste kaupunkialueilla: Katupöly ja sen torjunta

22-03-2024
Kaupunkiympäristössä katupöly on monitahoinen ongelma, joka vaikuttaa kansanterveyteen, ympäristöön ja infrastruktuurin kestävyyteen. Tämä näennäisesti harmittomalta vaikuttava kaupunkielämän sivutuote kertyy monista lähteistä, kuten ajoneuvojen päästöistä, rakennustoiminnasta ja luonnollisesta eroosiosta. Se asettaa...
Axolift P300

UUTTA PROJECTALTA

22-03-2024
Älykäs ja turvallinen vaihtoehto tikkaille ja rakennustelineille AXOLIFT on lanseerannut uuden sisäkäyttöön tarkoitetun nostimen, manuaalisesti liikuteltavan ”push around” nostolavan P300. P300 -nostolava on manuaalinen saksinostin, joka on suunniteltu erityisesti matalien...
Laborshape

Uusi edustus Projectalle

28-02-2024
COMI S.p.A. – tuotantoratkaisut, jotka täyttävät jopa kaikkein vaativimmatkin odotukset Italialainen COMI S.p.A. perustettiin 1973 ja sen tavoitteena oli suunnitella ja valmistaa lämpömuovauskoneita, erityisesti kylmäsektorille. Kun merkittävä kehitys ulkomailla vakiinnutti...
Forvet Francesca vaakaporakoneet

Forvet Francesca FC 16M poraus- ja jyrsintäkoneet 

20-02-2024
Forvetin valmistamat Francesca FC 16M -malliston poraus- ja jyrsintäkoneet edustavat lasintyöstön edistyneintä teknologiaa. Koneilla työstetään tasolasia, myös epäsäännöllisen muotoisia laseja. Koneet soveltuvat parhaiten näiden tuotteiden valmistukseen:  suihkukaapit ja -ovet  näyteikkunat ...
Homag teknologiapaivat 2024

HOMAG Teknologiapäivät 2024  

19-02-2024
Tule tutustumaan uusiin ratkaisuihin ja mahdollisuuksiin Homagin näyttelytiloissa eri puolilla Saksaa   HOMAG Teknologiapäivillä vierailijat voivat tutustua levynpaloittelu-, CNC- ja reunalistoitusratkaisuihin sekä automaatioon ja erilaisiin digitaalisiin ratkaisuihin HOMAGin eri toimipisteissä Saksassa....
Exair Evac alipainetarraimet

E-vac alipainetarraimet − Turvallisuutta, helppoutta ja parempaa ergonomiaa

29-01-2024
Exairin innovatiivinen tuotesarja E-vac alipainetarraimet löytyy nyt Projectan valikoimista. Nämä paineilmaa käyttävät nostoapuvälineet tarjoavat edullisen, ergonomisen ja turvallisen ratkaisun erilaisiin kappaleen käsittelyihin. E-vac sopii teollisuuden nosto- ja asennustehtäviin, puristamiseen, kiinnitykseen...
Yritysleasing koneen hankintaan

Koneen tai laitteen hankinta rahoitusleasingilla

11-01-2024
Sijoita älykkäästi, säästä merkittävästi Kone- ja laitehankinnat ovat keskeinen osa monien yritysten toimintaa, mutta niiden hankinta voi olla merkittävä taloudellinen investointi. Rahoitusleasing tarjoaa kustannustehokkaan ja joustavan tavan hankkia tarvittavat koneet...
Hyvää joulua 2024

Projecta mukana tukemassa Team Rynkebytä

14-12-2023
Projecta sponsoroi Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkuetta, joka pyöräilee Pariisiin 29.6. - 6.7.2024. Tulevana kesänä 2 349 Team Rynkebyhyn osallistuvaa pyöräilijää monesta eri maasta hyppää satulaan ja polkaisee matkaan kohti Pariisia kerätäkseen rahaa...
Puusepanteollisuuspaiva 2024

Tapahtuma puusepänteollisuuden ammattilaisille!

13-12-2023
PUUSEPÄNteollisuuspäivä Holiday Club Vierumäki Urheiluopistontie 400, 19120 VierumäkiTiistaina 13.2.2024 klo 7.45-17.00 Lahden Seudun Puumiehet ry ja Puumiehet ry järjestävät neljännen Puusepänteollisuuspäivän Heinolassa Vierumäellä 13.2.2024! Tapahtuma on suunnattu puusepänteollisuus-, ikkuna- ja...
Black Friday

Projectan Black Friday tarjoukset

24-11-2023
KÄYTETTY HYVÄKUNTOINEN JA HUOLLETTU LISTOITUSKONE Brandt KDF 660 C vm. 2004 Hinta nyt 14 900 € (alv 0%) asennettuna. Tarjous voimassa vuoden 2023 loppuun. Lisätietoja koneesta Kaikki Projectan varastossa olevat...
ALUP webinaari

Tervetuloa ALUP-webinaariin 14.12.2023 – Laadukkaat ja energiapihit alle 30 kW:n paineilmaratkaisut

14-11-2023
Tiedätkö, kuinka kompressorin ja kompressoriaseman laatu vaikuttavat yrityksesi liiketoimintaan? Entä paineilman laatu? Tule ALUP:in järjestämään webinaariin oppimaan lisää luotettavasta ja laadukkaasta paineilmantuotannosta. Webinaari on hyödyllinen erityisesti pienemmän paineilman tarpeen omaaville...
Energiaa saastavat ALUP kompressorit

Energiatehokkuus on avainasemassa kaikissa ALUP-kompressoriratkaisuissa

07-11-2023
- Energiatehokas ja luotettava paineilmakompressori on myös vihreä valinta Sähkön hinnan noustessa kompressorin energiatehokkuus tulee entistä merkityksellisemmäksi hankintakriteeriksi. Kompressorin 5 vuoden elinkaarikustannuksista sähkölaskun osuus on yli 70%, joten energiatehokkuusvaatimukset koskevat...
Vahvistuksia konemyyntiin

Projectan myyntiorganisaatio vahvistui

02-11-2023
Jussi Jalava on aloittanut Projectan puukonemyynnissä. Jussi kertoo itsestään: "Olen 39-vuotias insinööri Turusta. Tähän mennessä työura on ollut teknisen kaupan parissa. Aiemmin olen ollut sekä myynti-insinöörinä että tuotepäällikkönä komponenttimyynnin parissa. Aiempi...
Ecoline pintakäsittelykoneet

Projectalla uusi pintakäsittelykoneiden toimittaja 

02-11-2023
Projectan puuntyöstökoneiden tuoterepertuaari kasvoi. ECOLINE valmistaa puuntyöstökoneita, joiden työnjälki on yhtä hienoa kuin puusepällä. Vuonna 2014 perustettu ECOLINE on yritys, jonka tuotevalikoimaan kuuluu koneet puupintojen hiomiseen, harjaukseen ja viimeistelyyn. Valikoimista...
Metal Technika katkaisusaha

Miten valita katkaisusaha?

31-10-2023
Puutavaran katkaisuun löytyy markkinoilta paljon erilaisia ratkaisuja, valinta riippuu aina tarpeesta. Tässä muutamia perusasioita, joita sahaa valittaessa pitää huomioida. Dimensiot Aluksi kannattaa selvittää mitkä ovat sen puutavaran dimensiot, jota sahalla...
Wallteq M300

Tuotanto WALLTEQ M-300:lla – WEINMANNin asiakas Braumandl siirtyi automaatioon

09-10-2023
Puurunkoisten taloelementtien valmistajan Braumandlin uudessa tuotantohallissa on uusi auomatisoitu tuotantolinja WALLTEQ M-300, jossa on uusia ominaisuuksia ja toimintoja. Florian Braumandl kertoo yritysfilosofiastaan, siirtymisestä automatisoituun tuotantoprosessiin ja paljon muuta! Kysy meiltä lisätietoja...
Weinmann Treff 2023

Projecta Oy järjestää ryhmämatkan WEINMANN Treffeille 14.-16.11.2023

09-10-2023
Tervetuloa WEINMANN Treffeille St. Johanniin. Projectan järjestämällä ryhmämatkalla voit tutustua puurunkoisten taloelementtien valmistuksessa käytettäviin koneisiin ja osallistua asiantuntijaluentoihin, sekä kuulla alan viimeisimmistä markkinatrendeistä. Tiistaina 14.11. ohjelmassa on talotehdasvierailu. Keskiviikkona 15.11.tutustumme...
Puumessut oli menestys

Puumessut oli menestys

18-09-2023
Puumessut oli positiivinen yllätys. Osastolla oli mukavasti vierailijoita ja oli mukava tavata asiakkaita pitkästä aikaa kasvotusten. Asiakkaat olivat positiivisella mielellä ja investointeja suunnitellaan sekä tehdään, mikä poikkeaa uutisten antamasta kuvasta...
Projecta huolto

Haemme huoltotiimiimme kenttähuollon ammattilaista

04-07-2023
Projecta Oy on alansa johtava suomalainen teknisen kaupan konserni. Toimitamme asiakkaillemme räätälöityjä ratkaisuja mm. puutuoteteollisuuteen, alumiinintyöstöön sekä prosessi- ja tasolasiteollisuuden tarpeisiin. Edustamme alojensa johtavia kansainvälisiä päämiehiä ja olemme tunnettu innovatiivisen...
Riepe Frosted Edge Technology

Riepe Frosted Edge Technology – Mattanauhan viimeistely on ratkaistu

29-05-2023
Korkeakiiltoiset pinnat ovat olleet pitkään suosittuja kalusteissa. Mattapintaiset kalusteet ovat tällä hetkellä markkinoiden uusin trendi. Vaikka tämä uusin trendi tarjoaa kuluttajalle uusia vaihtoehtoja, se asettaa valmistajille uusia teknisiä haasteita kappaleiden...
Shopping Cart
Scroll to Top