A&R works taitaa sähköeristeiden teon

16.11.2018

Sähköteollisuuden alihankintaan erikoistunut Järvenpäässä sijaitseva A&R Works Oy Ab
valmistaa sähkön eristämiseen tarvittavia komponentteja. Vuonna 1995 yrityksen
perustaneet veljekset Roy ja Anders Granberg kertovat yrityksen kantavana ajatuksena
olevan se, että he pystyvät toimittamaan kaikki sähkön eristämiseen tarvittavat komponentit
asiakkaiden toivomusten mukaisesti.

Yritys on osa Star Works Groupia johon kuuluu yhteensä viisi yhtiötä. Järvenpään tehtaan
lisäksi yhtiöllä on tehdas myös Virossa.

Yritys työstää erilaisia materiaaleja kuten komposiitteja eli lasikuitulevyjä, kovia laminaatteja kuten
polyesteri, epoksi ja paperibakeliitti. Työstömenetelmät ja koneet ovat periaatteessa samoja kuin
puu tai metalliteollisuudessa, mutta räätälöityjä näille materiaaleille.

Materiaalit ovat kovia ja pölyävät paljon työstettäessä. Tuotteet ovat erittäin räätälöityjä settejä joka
voi sisältää esimerkiksi yhden sähkömoottorin kaikki eristekomponentit. Vaativat työstettävät materiaalit
ja tuotteiden hyvinkin vaihtelevat sarjakoot asettavat omat haasteensa tuotannolle. Menetelmät ovat
jalostuneet vuosien varrella kokemuksen myötä, Roy toteaa.


Esimerkkejä tuotteista

Yrityksen valmistamia komponentteja käytetään mm. sähkömoottoreissa, muuntajissa ja
generaattoreissa, joita voi olla vaikkapa laivoissa hisseissä jne. Tuotteista iso osa menee joko
suoraan tai välillisesti asiakasyritysten kautta vientiin kuten esimerkiksi Intiaan ja Etelä-Amerikkaan.

Roy kertoo työtilanteen olevan hyvä. Sähkön kulutus on maailmanlaajuisesti kasvussa ja samanaikaisesti
kehitetään jatkuvasti energiaa säästäviä ratkaisuja. Molemmat asiat lisäävät komponenttien kysyntää.
Korjausta ja saneerausta tehdään myös jatkuvasti joten yrityksellä riittää töitä myös tulevaisuudessa.

Järvenpään tehtaalle hankittu uusi Holzma HPP300 automaattinen levynpaloittelusaha takaa osaltaan
tuotannon tehokkaan jatkuvuuden. Viron tehtaalle vuonna 2011 hankittu vastaavanlainen saha ja siitä
saadut hyvät kokemukset siivittivät sahan hankintaan myös Järvenpäässä. Myös Eurooppalaisilta toimijoilta
saatu palaute Holzman toimivuudesta auttoivat asiaa.

”Sahan pitää olla luotettava, toimiva ja tehokas sillä vuosittain näiden kahden sahan läpi menee yhteensä
noin 200 tonnia erittäin haastavaa materiaalia”, Roy kertoo.

 


Roy Granberg kertoo olleensa tyytyväinen Holzman laatuun             Sahan käyttäjä Jarmo työn äärellä

 

Katso tästä koneen tiedot!

Teija Ahola

+358 50 520 0463
graafinen/markkinointisuunnittelija
markkinointi

Investointi on sijoitus tulevaisuuteemme

22-04-2020
Investointi on yleensä aina suuri sijoitus, jonka lasketaan maksavan itsensä takaisin pitkällä aikavälillä. Investoinneilla on merkittävä liiketaloudellinen rooli, ja ne saattavatkin ratkaista koko yrityksen tulevaisuuden. Investoinnit luovat toiminnalle mahdollisuudet. Korona-pandemian...

Hyödynnä Altendorf-kevättarjous 2020 nyt!

01-04-2020
Oli kyseessä manuaalinen tai moottoroitu vaste - Altendorf halkaisuvasteilla työskentelet aina 100 % tarkkuudella. Valitse lisää mukavuutta tänään ja säästä jopa 3 095,- € alv 0%. Ole nopea, sillä viidelle...

Hyvät Asiakkaamme!

20-03-2020
Projectan toiminnan perusta on luotettavuus. Koronaviruksen aiheuttamasta tilanteesta huolimatta, tulemme pitämään toimitukset ja asiakaspalvelumme toiminnassa. Olemme siirtyneet mahdollisuuksien mukaan etätyöskentelyyn hyödyntäen sähköisen viestinnän välineitä. Seuraamme viranomaisten tiedotusta ja toimimme kulloistenkin...

Rectus-Parker painiketekniikalla toimivat turvaliittimet nyt Projectalta

18-03-2020
Paineettomalla irtikytkennällä varmistetaan liittimen ehdoton turvallisuus. Liittimen toiminta: Ensimmäinen painallus sulkee ilmavirtauksen ja toinen painallus vapauttaa pistokkeen lukituksen. Turvaliitäntä on vaivatonta käsitellä, mukava kytkeä ja irroitus onnistuu yhdellä kädellä. Edut:...

Automaatiota jokaisen tarpeeseen

16-03-2020
Robotiikka yleistyy vauhdilla myös puusepänteollisuudessa. On erittäin kustannustehokasta korvata robotilla yksinkertaiset työvaiheet. Robottien käytössä on viime vuosina päästy entistä helppokäyttöisempiin sovelluksiin. Taustalla on ohjelmistojen kehittyminen. Esittelemme 2 mielenkiintoista sovellusta, jotka...

Ilmaveitset teollisuuden moniin sovelluksiin

10-03-2020
Exairin Super-ilmaveitset -  Super Air Knives™ TEOLLISUUDEN PUHDISTUS-, KUIVAUS-, JÄÄHDYTYS-, PUHTAANAPITO- JA ILMAVERHOSOVELLUKSIIN Ilmaveitsi muodostaa laminaarisen eli yhdensuuntaisen virtauksen paineilman avulla. Exair Super-ilmaveitsien ilmanvahvistuskerroin on 40, eli 1 litralla paineilmaa...

Homag:in työstökoneiden nykyiset etäyhteysohjelmistot tulee päivittää uuteen versioon

10-03-2020
Päämiehemme Homag päivittää ohjelmistonsa yhteensopivaksi nykyiseen GDPR-käytäntöön. Tästä johtuen Homag:in työstökoneiden nykyiset etäyhteysohjelmistot tulee päivittää uuteen versioon. Muutos astuu voimaan välittömästi.   Tilanne: Voimaan tulleiden GDPR-säädösten (General Data Protection Regulation)...

Haemme Projectalle Turkuun  VARAOSAMYYJÄÄ

03-03-2020
Projecta on teollisuuden kone- ja komponenttitoimittaja, joka tuottaa asiakkaiden liiketoimintaa edistäviä ratkaisuja. Ratkaisujen tuottavuus syntyy yhteistyöstä asiakkaan kanssa sekä toimialakokemuksesta. Kokemusta ei voi ostaa, se täytyy ansaita vuosien työllä. Asiantuntemuksen...

Projecta on aloittanut Ingersoll Randin teollisuustyökalujen maahantuojana

28-02-2020
Ingersoll Rand on yksi maailman johtavista teollisuustyökalujen valmistajista. Tarjolla on laaja valikoima paineilma- ja akkukäyttöisiä vääntimiä, hiomakoneita, poria ja koneita pinnan viimeistelyyn. Ingersoll Randin korkealaatuiset työkalut toimivat ja kestävät haastavissakin...

HolzHandwerk ja Fensterbau Nürnbergissä! 18. – 21.3.2020

11-02-2020
MESSUT PERUTTU/SIIRRETTY CORONA-VIRUKSEN VUOKSI! Monet yhteistyökumppanimme ovat messuilla vahvalla panostuksella. Projectan myyntiimi on paikalla isolla joukolla. Messut yhdistävät niin puuta, alumiinia kuin lasia. HOMAG 60 v Homag on esillä monipuolisella...

Huomioitavaa Windows 10 käyttöjärjestelmän päivityksissä koneisiin, jossa on päämiestemme ohjelmistoja

11-02-2020
Pyydämme teitä ystävällisesti ottamaan yhteyttä Projectaan ja Ari Lindbergiin, kun harkitsette päivityksiä Windows 10 -versioon toimistokoneillanne. Jotkin ohjelmaversiot eivät välttämättä ole yhteensopivia Windows 10 -käyttöjärjestelmän kanssa. Voimme yhdessä varmistaa, että...

Vaarallisten aineiden kestävä ja turvallinen varastointi

11-02-2020
Toiminnasta riippuen kestävä ja turvallinen varastointi voi tarkoittaa hyvinkin eri asioita. Pienimmillään kyse on asianmukaisten valuma-altaiden asentamista ja käytöstä tuotanto- ja asennustiloissa. Tällä tavoin parannetaan turvallisuutta, pidetään paikat siistinä ja...

Kiusaako pakkasen aiheuttama staattinen sähkö?

11-02-2020
Lämpötilan laskiessa pakkasen puolelle ilmankosteus pienenee merkittävästi. Ilmankosteuden pienentyessä staattinen sähkövaraus kappaleissa ja pinnoissa kasvaa, mikä aiheuttaa lukuisia ongelmia tuotannossa. Yleisempiä ongelmia ovat: pölyn tarttuminen tuotteeseen tuotteen tarttuminen kuljettimiin, koneisiin tai...

Exairin neste- ja lastuimurit monipuoliseen käyttöön

11-02-2020
Exairin neste- ja lastuimurit ovat hyödyllisiä ja näppäriä käyttää miltei kaikilla teollisuudenaloilla. Imurit ovat turvallisia ja tehokkaita. Exairin nesteimurilla voi siirtää/imuroida esim. vettä, jäähdytysnesteitä, hydrauliikkaöljyä jne. Laite toimii paineilmalla, eikä...

Nimitysuutisia

10-02-2020
Projectan varaosamyynnissä työskentelevä Ari Lindberg on asteittain ottamassa vastuulleen Projectan edustamien laitteiden ohjelmistotukea ja -myyntiä. Ari on tietotekniikan insinööri ja opiskelee työn ohessa myös konetekniikan insinööriksi. Arin tavoitteena on antaa...

Puusepänteollisuuspäivät 4.2.2020 Vierumäellä

16-01-2020
Projecta järjestää muiden alan toimijoiden kanssa 4.2.2020 Puusepänteollisuuspäivät Vierumäki Resortissa klo 8:00 alkaen. Tapahtuman kantavana teemana on ”Kilpailukyky ja tuottavuus Suomen puusepänteollisuudessa”. Projecta tulee esittelemään Homag automaattivarastoja ja niiden erilaisia...

Projecta lahjoittaa asiakkaiden joulumuistamisiin varatut varat Team Rynkebylle

13-12-2019
Projecta lahjoittaa asiakkaiden joulumuistamisiin varatut varat Team Rynkeby 2020 tiimille ja haastaa myös yhteistyökumppaninsa ja asiakkaansa mukaan tukemaan vakavasti sairaita lapsia auttavia järjestöjä. Team Rynkeby – God Morgon on eurooppalainen...

Projectan Black Friday tarjoukset

29-11-2019
Nyt lähtee varastokoneet todella halvalla. Tarjoukset voimassa vain perjantaina 29.11. ja nopeat syövät hitaat! Nämä koneet tulevat tarjoukseen pe klo 9.00: Altendorf F45 EVO Drive tarkistuspyörösaha 27 900 € alv...

Tervetuloa tutustumaan puuntyöstön uusimpiin innovaatioihin!

29-11-2019
Projecta järjestää jälleen huippusuositun PRACTIVE TOUR -tehdasvierailumatkan Saksaan 29.–31.1.2020. Projecta Oy on varannut edullisia ryhmämatkoja PractiveTour-tapahtumaan. Lennämme Helsingistä Düsseldorfiin keskiviikkoaamuna 29.1. ja palaamme takaisin perjantaina 31.1.2020. Matkalla vierailemme Homagin Weeken ja...

Rüwi M suorajyrsintävaste kampanjahintaan!

28-11-2019
4 000 € (alv 0%) Kampanjaetuna suorajursintävasta 10150 Rüwi M -malliin kaupan päälle tai muista valituista optioista -30% alennus. Rüwilta myös säädettävät työpöydät ja sahojen turvalaitteet. Kampanja voimassa vuoden 2019 loppuun...

Kommentoi

Shopping Cart
Scroll to Top