Projecta on teollisuuden kone- ja komponenttitoimittaja, joka tuottaa asiakkaiden liiketoimintaa edistäviä ratkaisuja. Ratkaisujen tuottavuus syntyy yhteistyöstä asiakkaan kanssa sekä toimialakokemuksesta. Kokemusta ei voi ostaa, se täytyy ansaita vuosien työllä.
Asiantuntemuksen lisäksi Projectan toimintaa leimaa ammattimaisuus. Välitämme ainoastaan ratkaisuja, jotka ovat tarkoitettuja tuloksentekoon. Edustamme alojensa johtavia kansainvälisiä päämiehiä ja olemme tunnettu innovatiivisen teknologian asiantuntija yli 70 vuoden kokemuksella. Toimipisteemme sijaitsevat Turussa ja Tallinnassa. Liikevaihtomme on 20 miljoonaa euroa ja teemme sen 45 huippuammattilaisen voimin.
Varaosamyyjän tehtävässä osallistut maahantuomiemme huipputuotteiden varaosien myyntiin valtakunnallisesti yritysasiakkaillesi osana jälkimarkkinatiimiämme. Otat vankalla palveluhalullasi ja teknisellä osaamisellasi haltuusi pitkäaikaisten yhteistyökumppaneidemme asiakassuhteiden hoidon ja yhteistyön kasvattamisen. Asiakkainasi on pääosin puu-, lasi-, ja alumiiniteollisuuden valmistavat yritykset.
Haemme teknisen myynnin ammattilaista tai sellaiseksi haluavaa, tai omaat työtaustasi tai harrastuneisuutesi pohjalta vankan teknisen osaamisen, ja haluat tuloksellisen asiakastyön pariin.
Tehtävässä menestyminen edellyttää
- Soveltuva tekninen koulutus, insinööri tai teknikko
- Hyvä tekninen ymmärrys tai valmius ymmärtää sulautettuja järjestelmiä varaosien näkökulmasta
- Luontainen halu toimia ihmisten kanssa asiakaspalvelussa ja myös sisäisissä asiakkuuksissa
- Normaalia parempi kyky toimia paineen alla
- Hyvää suomen ja englanninkielen taitoa ja tietoteknisiä taitoja
- Saksan kielen osaaminen iso etu (pääosin saksalaiset päämiehet)
Tarjoamme näköalapaikan suomalaiseen teollisuuteen kansainvälisten päämiestemme tuotteiden parissa, menestyneen myyntitiimin tuen ja mahdollisuuden oppia uutta. Toimit osana perheyritystä, jonka jokaisella tekijällä on aidot vaikutusmahdollisuudet omaan tehtävään ja toiminnan kehittämiseen. Panostamme voimakkaasti nykyaikaisten työkalujen hyödyntämiseen ja uusiin tapoihin tavoittaa asiakas.
Tule yhdessä meidän kanssamme rakentamaan Projectasta alansa parasta työpaikkaa!
Lisätietoja tehtävästä antaa asiakaspalvelujohtaja Jaakko Kuukasjärvi +358 20 771 3358
Hae tehtävää lähettämällä CV:si palkkatoiveineen 31.3.2019 mennessä: jaakko.kuukasjarvi@projecta.fi
![HS Drive Tec ja Projecta yhteistyösopimukseen1280x768 | Projecta | Projecta HS Drive Tec ja Projecta yhteistyösopimukseen](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/HS-Drive-Tec-ja-Projecta-yhteistyosopimukseen1280x768-1.jpg)
projecta teki yhteistyösopimuksen HS Drive TeC:in kanssa
![Elumatec infocenter 1280x768 | Projecta | Projecta Elumatecin InfoCenter](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Elumatec-infocenter-1280x768-1.jpg)
Uusi Elumatec InfoCenter on avattu Mühlackeriin, Saksaan
![Homag HolzHandwerk 1280x768 | Projecta | Projecta Holzhandweerk 2022 Homagin osasto](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Homag-HolzHandwerk-1280x768-1.jpg)
Messuraportti: HOLZ-HANDWERK 2022 Nürnbergissä pääsi vihdoin toteutumaan
![Homag Cutting Assistant 1280x768 | Projecta | Projecta Homag Cutting Assistant](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Homag-Cutting-Assistant-1280x768-1.jpg)
Homag uutuus – Cutting Assistant
![Cabinet Cooler 1280x768 | Projecta | Projecta Ezair CAbinet Cooler laboratorio-oloissa](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Cabinet-Cooler-1280x768-1.jpg)
Exair Cabinet Cooler® – sähkökeskuksien ja muiden suljettujen koteloiden viilennykseen
![Drillteq V_310 1280x768 | Projecta | Projecta Drillteq V-310 vertikaalinen CNC-työstökeskus](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Drillteq-V_310-1280x768-2.jpg)
UUTUUS! Homag DRILLTEQ V-310 vertikaalinen täysverinen CNC-keskus
![Homagilta vapautuu jo tilattuja koneita 1280x768 | Projecta | Projecta Homagin varastokoneita listattuna](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Homagilta-vapautuu-jo-tilattuja-koneita-1280x768-1.jpg)
Homagilta vapautuu jo tilattuja koneita
![Holz Handwerk 2022 1280x768 | Projecta | Projecta Holz Handwerk messujen mainos 2022](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Holz-Handwerk-2022-1280x768-1.jpg)
20. HOLZ-HANDWERK järjestetään poikkeuksellisesti kesällä 12.-15.7.2022
![ARO EVO series kalvopumput 1280x768 | Projecta | Projecta Aro Evo sarjan sähkötoimiset kalvopumput](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/ARO-EVO-series-kalvopumput-1280x768-1.jpg)
Uutuus AROlta: EVO-sarjan sähkötoimiset kalvopumput
![Legris raskaat ajoneuvot 1280x768 | Projecta | Projecta Legris pneumatiikkaliittimet raskaalle kalustolle](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Legris-raskaat-ajoneuvot-1280x768-1.jpg)
Koneenrakentajat ja liikkuvan kaluston rakentajat huom!
![Nimitysuutisia 2022_2A 1280x768 | Projecta | Projecta Nimityksiä Projectassa](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2022/02/Nimitysuutisia-2022_2A-1280x768-1.jpg)
Nimitysuutisia projectalla
![STA 1280x768 | Projecta | Projecta STA kiintoaineen erottelulaitteet](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/12/STA-1280x768-1.jpg)
Projectan valikoimiin STA:n kiintoaineen erottelulaitteet
![Huoltomies 1280x768 | Projecta | Projecta Huoltotiimiin vahvistusta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2022/02/Huoltomies-1280x768-1.jpg)
Haemme nyt huoltotiimiimme kenttähuollon ammattilaista
![Homag Centateq N 210 1280x768 | Projecta | Projecta Homag Centateq N-210](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/12/Homag-Centateq-N-210-1280x768-1.jpg)
HOMAGin uuden sukupolven nestausratkaisut
![Puusepännteollisuuspäivät1280x768 | Projecta | Projecta Tervetuloa Puusepänteollisuuspäiville](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/12/Puusepannteollisuuspaivat1280x768.jpg)
Kutsu puusepänteollisuuspäiville 8.2.2022
![PNR Dplus 1280x768 | Projecta | Projecta Uusi täyskatiosuutin Dplus PNR:ltä](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/12/PNR-Dplus-1280x768-1.jpg)
PNR:ltä uusi täyskartiosuutin Dplus
![Velum esisuodattimet 1280x768 | Projecta | Projecta Velum esisuodattimet](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/09/Velum-esisuodattimet-1280x768-1.jpg)
VELUM-esisuodattimet Projectan valikoimiin
![Stope 1280x768 | Projecta | Projecta Stope elektroninen mittavaste](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/06/Stope-1280x768-1.jpg)
STOPE – CNC-ohjattu elektroninen mittavaste Projectan edustukseen
![Kallesoe 1280x768 | Projecta | Projecta Kallesoe taloteolllisuuden koneet](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/06/Kallesoe-1280x768-1.jpg)
Homag Group laajentaa toimintaansa massiivipuualalla
![Live Homag 1280x768 | Projecta | Projecta Live Homag](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/05/Live-Homag-1280x768-1.jpg)