HOMAG Group laajentaa toimintaansa massiivipuualalla ostamalla enemmistöosuuden Kallesoe Machinery A/S:stä
HOMAG Group laajentaa tuotevalikoimaansa massiivipuualalla ostamalla enemmistöosuuden tanskalaisesta Kallesoe Machinery A/S koneenrakennusyrityksestä. Kaupan myötä HOMAG vakiinnuttaa asemaansa puurunkoelementtikoneiden tuotannossa.
Kallesoe on erikoistunut CLT -monikerroslevyjen käsittelyyn (Cross Laminated Timber). CLT-levyjä käytetään mm. puuvalmisteisien talojen seinien rakentamisessa. Yritys perustettiin vuonna 1969, liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa ja yritys työllistää noin 70 työntekijää. Maailmanlaajuisesti Kallesoe on asentanut yli 500 puristinta, ja se on yksi harvoista korkeataajuisten puristimien toimittajista. Puristimien toiminta perustuu korkeataajuusaaltoihin, jotka nopeuttavat liiman kovettumista. Tämä teknologia nopeuttaa puunjalostuslaitosten toimintaa, ja tekee tuotannosta joustavaa ja tehokasta. Samanaikaisesti käyttökustannukset pienenevät, koska CLT-tuotannossa käytettävä liima on halvempaa kuin vaihtoehtoisilla liimausmenetelmillä.
“Haluamme tarjota mahdollisimman monta teknologiaa puurakentamiseen,” sanoo Ralf W. Dieter, HOMAG Groupin toimitusjohtaja. “Puutalomarkkinoiden kasvun seurauksena rakennusosien tuotanto muuttuu yhä teollisemmaksi ja automatisoituneemmaksi. HOMAG on oikea yhteistyökumppani tähän. Kehitämme puurakenteiden tuotantotekniikkaa kalusteteollisuuskoneiden ohessa.”
Yrityskaupan seurauksena HOMAG:in konevalikoima kattaa maailmanlaajuisesti yli 70 % liimattujen ja laminoitujen puuelementtien tuotannosta. HOMAG on yhdistänyt kaikki massiivipuualan toiminnot Solid Wood Processing -yksikköön. Keskeisessä roolissa on tytäryhtiö WEINMANN, joka tarjoaa taloteollisuuteen tuotantoratkaisuja, kuten monitoimisiltoja ja CNC-työstökeskuksia. Lisäksi edellisenä vuonna hankittu tanskalainen koneenrakennusyritys System TM tarjoaa järjestelmiä massiivipuulevyjen lajitteluun, optimointiin ja sormijatkamiseen. Kallesoe on jo aiemmin tehnyt yhteistyötä System TM:n kanssa useissa projekteissa.
HOMAG osti 70 % Kallesoe Machinery A/S: n osakkeista Christensenin perheeltä. Loput osakkeista jäävät Kallesoen perheelle. “Meille oli tärkeää löytää Kallesoelle kilpailukykyinen sijoittaja, joka pystyy johtamaan yrityksen menestyksekkääseen tulevaisuuteen. Olemme varmoja, että HOMAG on juuri oikea kumppani tähän,” kertoi edellinen enemmistöosakas Otto Christensen. “Odotamme innolla yhteistyötä HOMAGin kanssa laajentaaksemme asemaamme kasvavalla massiivipuumarkkinalla,” sanoi Kallesoe Machinery A/S:n myyntijohtaja Bruno Kallesoe.
Tulevaisuuden kestävät materiaalit
Kestävien puuvalmisteisien talojen markkinat kasvavat nopeasti. Yhä useammat rakentajat valitsevat puun rakennusmateriaalikseen, koska puu kasvaa nopeasti ja samalla se sitoo hiilidioksidia. Puulla rakentaminen on erittäin ympäristöystävällistä. Asiantuntijoiden mukaan puinen talo sitoo noin 80 000 kg hiilidioksidia. Puulla on erinomaiset eristysominaisuudet, ja puukomponenttien käyttö nopeuttaa talojen rakentamista. Palontorjunnan kannalta nykyiset puutalot ovat melkein verrattavissa teräsbetonirakennuksiin. Puulla saadaan rakennettua jo yli sata metriä korkeita rakennuksia. Yhdysvalloissa sallitaan vuodesta 2021 alkaen jopa 18-kerroksisten puurakennusten rakentaminen. Ranskassa puolet julkisista rakennuksista on rakennettava puusta vuodesta 2022 lähtien.
Alkuperäinen artikkeli Homagin sivuilla.
![Jukka Nevavuo vaaka w1280 | Projecta Jukka Nevavuo](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Jukka-Nevavuo-vaaka-w1280-450x300.jpg)
Jukka Nevavuo
![Toni Kytoviita w1280 | Projecta Toni Kytöviita](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Toni-Kytoviita-w1280-450x300.jpg)
Toni Kytöviita
puurunkoisten taloelementtien koneet,
puuntyöstökoneet
![Black Friday 1280x768 | Projecta | Projecta Black Friday](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Black-Friday-1280x768-1.jpg)
Projectan Black Friday tarjoukset
![ALUP webinaari 1280x768 | Projecta | Projecta ALUP webinaari](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/ALUP-webinaari-1280x768-1.jpg)
Tervetuloa ALUP-webinaariin 14.12.2023 – Laadukkaat ja energiapihit alle 30 kW:n paineilmaratkaisut
![Energiaa säästävät ALUP kompressorit 1280x768 | Projecta | Projecta Energiaa-saastavat-ALUP-kompressorit](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Energiaa-saastavat-ALUP-kompressorit-1280x768-1.jpg)
Energiatehokkuus on avainasemassa kaikissa ALUP-kompressoriratkaisuissa
![Vahvistuksia konemyyntiin 1280x768 | Projecta | Projecta Vahvistuksia konemyyntiin](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Vahvistuksia-konemyyntiin-1280x768-1.jpg)
Projectan myyntiorganisaatio vahvistui
![Ecoline_1 1280x768 | Projecta | Projecta Ecoline pintakäsittelykoneet](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Ecoline_1-1280x768-1.jpg)
Projectalla uusi pintakäsittelykoneiden toimittaja
![Metal Technika katkaisusaha 1280x768 | Projecta | Projecta Metal-Technika-katkaisusaha](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Metal-Technika-katkaisusaha-1280x768-1.jpg)
Miten valita katkaisusaha?
![Wallteq M300 1280x768 | Projecta | Projecta Wallteq M300](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Wallteq-M300-1280x768-1.jpg)
Tuotanto WALLTEQ M-300:lla – WEINMANNin asiakas Braumandl siirtyi automaatioon
![Weinmann Treff 1280x768 | Projecta | Projecta Weinmann Treff 2023](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Weinmann-Treff-1280x768-1.jpg)
Projecta Oy järjestää ryhmämatkan WEINMANN Treffeille 14.-16.11.2023
![Puumessut oli menestys 1280x768 | Projecta | Projecta Puumessut-oli-menestys](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Puumessut-oli-menestys-1280x768-1.jpg)
Puumessut oli menestys
![Projecta huolto 1280x768 | Projecta | Projecta Projecta huolto](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Projecta-huolto-1280x768-1.jpg)
Haemme huoltotiimiimme kenttähuollon ammattilaista
![Riepe Frosted Edge Technology 1280x768 | Projecta | Projecta Riepe Frosted Edge Technology](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Riepe-Frosted-Edge-Technology-1280x768-1.jpg)
Riepe Frosted Edge Technology – Mattanauhan viimeistely on ratkaistu
![Haws_1 1280x768 | Projecta | Projecta Haws hätäsuihkut](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Haws_1-1280x768-2.jpg)
Haws-hätäsuihkut Projectalta kaikkiin tarpeisiin
![Homag at Ligna 1280x768 | Projecta | Projecta Homag at Ligna](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Homag-at-Ligna-1280x768-1.jpg)
LIGNA 15.-19.5.2023
![SBZ 155_85 1280x768 | Projecta | Projecta SBZ-155_85](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/SBZ-155_85-1280x768-1.jpg)
elumatecin osastolla BAU-messuilla 17.-22.4.2023 Saksassa
![Puukone 2023 näyttelytilan yleisnäkymä 1280x768 | Projecta | Projecta Puukone yleisnäkymä](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Puukone-2023-nayttelytilan-yleisnakyma-1280x768-1.jpg)
Puukone 2023 positiivisessa hengessä!
![Practive Tour 2023 group at Homag 1280x768 | Projecta | Projecta Practive Tour 2023 group at Homag](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Practive-Tour-2023-group-at-Homag-1280x768-1.jpg)
Practive tour järjestettiin tammikuun lopulla
![Elumatec TechTour ryhmä 2023 1280x768 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Elumatec-TechTour-ryhma-2023-1280x768-1.jpg)
Elumatec Tech Tour 14.-16.11.2022
![PractiveTour 1280x768 | Projecta | Projecta PractiveTour 2023](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/PractiveTour-1280x768-1.jpg)
Practive Tour 23.-26.1.2023
![Energy Box 1280x768 | Projecta | Projecta Energy box](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Energy-Box-1280x768-1.jpg)
Energy Box – Kompressorien tuottama kallisarvoinen lämpöenergia talteen
![Projecta ja Hi Tech Education_1 1280x768 | Projecta | Projecta Projecta ja Hi Tech Education yhteistyöhön](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Projecta-ja-Hi-Tech-Education_1-1280x768-1.jpg)