Marko Tölgo

Marko Tõlgo: 20 vuotta huoltopalvelujen kulmakivenä Projecta Baltilla

03.06.2024

Projectan pitkäaikainen työntekijä, Marko Tõlgo, on työskennellyt Projectan Viron toimipisteellä jo kunnioitettavat 20 vuotta. Marko pitkä ura Projectalla alkoi sattumalta McDonald’sissa, jossa hän huomasi Projectan työpaikkailmoitukseen sanomalehdessä. Ensimmäisessä työpaikassaan hän oli jo saanut ensikosketuksen Projectan koneisiin ja innostui niiden korjaamisesta. Muutaman päivän kuluttua hakemuksen lähettämisestä hänet kutsuttiin haastatteluun ja loppu onkin historiaa.

Työhistoria ja kokemus

Markon ura Projectalla on ollut monivaiheinen. Alkuvuodet hän työskenteli yksin, mutta viimeisen 10 vuoden aikana hän on toiminut huoltopäällikkönä ja johtanut kolmen hengen tiimiä. ”Olen tehnyt vain huoltoon liittyviä töitä. Vuosien varrella huoltomiehiä on tullut ja mennyt, mutta minä olen pysynyt talossa. Nyt olen ollut 10 vuotta huoltopäällikkö ja tiimissä on nyt kolme huoltomiestä”, Marko kertoo. Hän on saanut mahdollisuuden kehittyä työssään ja nähdä yrityksen kasvun ja muutoksen läheltä.

Markon työ Projectalla on kokenut merkittäviä muutoksia. ”Nykyään tiedetään tarkkaan, minne mennään ja koska. Työt suunnitellaan ja aikataulutetaan etukäteen, projektit ja ongelmat tiedetään”, hän kuvailee. Tekniikan kehitys ja tiedonkulun parantuminen ovat tehneet työstä tehokkaampaa ja ennakoitavampaa. ”Nykyaikana robotteja tulee paljon koneisiin, ja niistä ei ole vielä kokemusta kovin paljon. Siinä on opettelua”, hän lisää.

Työ ja turvallisuus

Työ ei ole ollut täysin vaaratonta. ”Ensimmäinen työautoni oli Nissan, jonka moottori oli vähän huono. Lähdin ohittamaan yhtä autoa, mutta kun auton moottori oli vähän laiska, alkoi vastaantuleva auto olla jo tosi lähellä. Saksalainen kollega, joka istui vieressä roikkui pelkääjänkahvassa, meni vähän paniikkiin ja huusi: ’Go go, go, go’”, Marko muistelee naureskellen. Nykyään turvallisuuteen ja hyvinvointiin panostetaan, eikä Marko löydä moittimista niin työssä käytettävästä autosta kuin työkaluista tai muista vastaavista asioista.

Tyypillinen työpäivä ja hauskat muistot

Tyypillinen työpäivä Markolle voi olla kiireinen tai rauhallisempi talouden tilasta riippuen. ”Välillä on pitkiäkin projekteja, jotka kestävät monta päivää, välillä nopeita käyntejä asiakkaiden luona”, hän sanoo. Hauskoja sattumuksia kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu ja yksi erityinen muisto työuralta pulpahti heti Markon mieleen. Se liittyy venäläiseen asiakkaaseen ja trukin käytöstä saatuun laskuun. ”Asennettiin palkkisahaa venäläiselle asiakkaalle ja asennuksen aikana käytettiin hänen trukkiaan. Jälkeenpäin saimme laskun asiakkaalta, koska olimme käyttäneet hänen trukkiaan”, hän muistelee nauraen.

Marko Tolgö

Motivaatio ja työilmapiiri

Marko pysyy motivoituneena työssään vaihtelevien työtehtävien ja hyvän työilmapiirin ansiosta. ”En pysty olemaan aina yhdessä paikassa. Minulle ei sovi se, että menen joka aamu samaan paikkaan”, hän selittää. Yhteistyö kollegoiden kanssa on mutkatonta ja hyvää asiakaspalautetta saadaan usein.

Tulevaisuuden neuvot ja henkilökohtainen elämä

Marko antaa arvokkaita neuvoja uusille työntekijöille: ”Jos tulija on uusi huoltomies, ensimmäinen asia, jonka kertoisin, on se että jos on perheellinen, pitäisi olla täysi luottamus siihen, että voit tehdä työtä, vaikka se kestäisi joskus viikon toisella paikkakunnalla.” Vapaa-ajallaan Marko rentoutuu uinnin, kuntosalin ja lenkkeilyn parissa. ”Viikonloppuna kotona rivitalossa on aina jotain tekemistä ja frisbeegolfia tykkään pelata”, hän kertoo.

Yhteistyö ja kansainvälisyys

Yhteistyö Viron ja Suomen toimipisteiden välillä sujuu hyvin ja Marko onkin tuttu näky myös Suomessa Projectan asiakkailla. ”Yhteistyö toimii hyvin. On helppo soittaa Ramille tai kenelle tahansa”, Marko toteaa. Eri maiden asiakkaiden kanssa työskentelyssä on eroja, mutta Marko on sopeutunut hyvin erilaisiin tilanteisiin.

Marko Tõlgõn ura Projectalla on esimerkki sitoutumisesta ja ammattitaidosta. Hänen esimerkkinsä inspiroi muita ja osoittaa, kuinka tärkeää on löytää työ, jossa viihtyy ja voi kehittyä jatkuvasti.

Rami Seppälä

Rami Seppälä

+358 20 771 3315
huoltopäällikkö

Matti Laaksonen

+358 20 771 3393
huoltosopimukset / tekninen tuki

Hyödynnä Altendorf-kevättarjous 2020 nyt!

01-04-2020
Oli kyseessä manuaalinen tai moottoroitu vaste - Altendorf halkaisuvasteilla työskentelet aina 100 % tarkkuudella. Valitse lisää mukavuutta tänään ja säästä jopa 3 095,- € alv 0%. Ole nopea, sillä viidelle...

Hyvät Asiakkaamme!

20-03-2020
Projectan toiminnan perusta on luotettavuus. Koronaviruksen aiheuttamasta tilanteesta huolimatta, tulemme pitämään toimitukset ja asiakaspalvelumme toiminnassa. Olemme siirtyneet mahdollisuuksien mukaan etätyöskentelyyn hyödyntäen sähköisen viestinnän välineitä. Seuraamme viranomaisten tiedotusta ja toimimme kulloistenkin...

Rectus-Parker painiketekniikalla toimivat turvaliittimet nyt Projectalta

18-03-2020
Paineettomalla irtikytkennällä varmistetaan liittimen ehdoton turvallisuus. Liittimen toiminta: Ensimmäinen painallus sulkee ilmavirtauksen ja toinen painallus vapauttaa pistokkeen lukituksen. Turvaliitäntä on vaivatonta käsitellä, mukava kytkeä ja irroitus onnistuu yhdellä kädellä. Edut:...

Automaatiota jokaisen tarpeeseen

16-03-2020
Robotiikka yleistyy vauhdilla myös puusepänteollisuudessa. On erittäin kustannustehokasta korvata robotilla yksinkertaiset työvaiheet. Robottien käytössä on viime vuosina päästy entistä helppokäyttöisempiin sovelluksiin. Taustalla on ohjelmistojen kehittyminen. Esittelemme 2 mielenkiintoista sovellusta, jotka...

Ilmaveitset teollisuuden moniin sovelluksiin

10-03-2020
Exairin Super-ilmaveitset -  Super Air Knives™ TEOLLISUUDEN PUHDISTUS-, KUIVAUS-, JÄÄHDYTYS-, PUHTAANAPITO- JA ILMAVERHOSOVELLUKSIIN Ilmaveitsi muodostaa laminaarisen eli yhdensuuntaisen virtauksen paineilman avulla. Exair Super-ilmaveitsien ilmanvahvistuskerroin on 40, eli 1 litralla paineilmaa...

Homag:in työstökoneiden nykyiset etäyhteysohjelmistot tulee päivittää uuteen versioon

10-03-2020
Päämiehemme Homag päivittää ohjelmistonsa yhteensopivaksi nykyiseen GDPR-käytäntöön. Tästä johtuen Homag:in työstökoneiden nykyiset etäyhteysohjelmistot tulee päivittää uuteen versioon. Muutos astuu voimaan välittömästi.   Tilanne: Voimaan tulleiden GDPR-säädösten (General Data Protection Regulation)...

Haemme Projectalle Turkuun  VARAOSAMYYJÄÄ

03-03-2020
Projecta on teollisuuden kone- ja komponenttitoimittaja, joka tuottaa asiakkaiden liiketoimintaa edistäviä ratkaisuja. Ratkaisujen tuottavuus syntyy yhteistyöstä asiakkaan kanssa sekä toimialakokemuksesta. Kokemusta ei voi ostaa, se täytyy ansaita vuosien työllä. Asiantuntemuksen...

Projecta on aloittanut Ingersoll Randin teollisuustyökalujen maahantuojana

28-02-2020
Ingersoll Rand on yksi maailman johtavista teollisuustyökalujen valmistajista. Tarjolla on laaja valikoima paineilma- ja akkukäyttöisiä vääntimiä, hiomakoneita, poria ja koneita pinnan viimeistelyyn. Ingersoll Randin korkealaatuiset työkalut toimivat ja kestävät haastavissakin...

HolzHandwerk ja Fensterbau Nürnbergissä! 18. – 21.3.2020

11-02-2020
MESSUT PERUTTU/SIIRRETTY CORONA-VIRUKSEN VUOKSI! Monet yhteistyökumppanimme ovat messuilla vahvalla panostuksella. Projectan myyntiimi on paikalla isolla joukolla. Messut yhdistävät niin puuta, alumiinia kuin lasia. HOMAG 60 v Homag on esillä monipuolisella...

Huomioitavaa Windows 10 käyttöjärjestelmän päivityksissä koneisiin, jossa on päämiestemme ohjelmistoja

11-02-2020
Pyydämme teitä ystävällisesti ottamaan yhteyttä Projectaan ja Ari Lindbergiin, kun harkitsette päivityksiä Windows 10 -versioon toimistokoneillanne. Jotkin ohjelmaversiot eivät välttämättä ole yhteensopivia Windows 10 -käyttöjärjestelmän kanssa. Voimme yhdessä varmistaa, että...

Vaarallisten aineiden kestävä ja turvallinen varastointi

11-02-2020
Toiminnasta riippuen kestävä ja turvallinen varastointi voi tarkoittaa hyvinkin eri asioita. Pienimmillään kyse on asianmukaisten valuma-altaiden asentamista ja käytöstä tuotanto- ja asennustiloissa. Tällä tavoin parannetaan turvallisuutta, pidetään paikat siistinä ja...

Kiusaako pakkasen aiheuttama staattinen sähkö?

11-02-2020
Lämpötilan laskiessa pakkasen puolelle ilmankosteus pienenee merkittävästi. Ilmankosteuden pienentyessä staattinen sähkövaraus kappaleissa ja pinnoissa kasvaa, mikä aiheuttaa lukuisia ongelmia tuotannossa. Yleisempiä ongelmia ovat: pölyn tarttuminen tuotteeseen tuotteen tarttuminen kuljettimiin, koneisiin tai...

Exairin neste- ja lastuimurit monipuoliseen käyttöön

11-02-2020
Exairin neste- ja lastuimurit ovat hyödyllisiä ja näppäriä käyttää miltei kaikilla teollisuudenaloilla. Imurit ovat turvallisia ja tehokkaita. Exairin nesteimurilla voi siirtää/imuroida esim. vettä, jäähdytysnesteitä, hydrauliikkaöljyä jne. Laite toimii paineilmalla, eikä...

Nimitysuutisia

10-02-2020
Projectan varaosamyynnissä työskentelevä Ari Lindberg on asteittain ottamassa vastuulleen Projectan edustamien laitteiden ohjelmistotukea ja -myyntiä. Ari on tietotekniikan insinööri ja opiskelee työn ohessa myös konetekniikan insinööriksi. Arin tavoitteena on antaa...

Puusepänteollisuuspäivät 4.2.2020 Vierumäellä

16-01-2020
Projecta järjestää muiden alan toimijoiden kanssa 4.2.2020 Puusepänteollisuuspäivät Vierumäki Resortissa klo 8:00 alkaen. Tapahtuman kantavana teemana on ”Kilpailukyky ja tuottavuus Suomen puusepänteollisuudessa”. Projecta tulee esittelemään Homag automaattivarastoja ja niiden erilaisia...

Projecta lahjoittaa asiakkaiden joulumuistamisiin varatut varat Team Rynkebylle

13-12-2019
Projecta lahjoittaa asiakkaiden joulumuistamisiin varatut varat Team Rynkeby 2020 tiimille ja haastaa myös yhteistyökumppaninsa ja asiakkaansa mukaan tukemaan vakavasti sairaita lapsia auttavia järjestöjä. Team Rynkeby – God Morgon on eurooppalainen...

Projectan Black Friday tarjoukset

29-11-2019
Nyt lähtee varastokoneet todella halvalla. Tarjoukset voimassa vain perjantaina 29.11. ja nopeat syövät hitaat! Nämä koneet tulevat tarjoukseen pe klo 9.00: Altendorf F45 EVO Drive tarkistuspyörösaha 27 900 € alv...

Tervetuloa tutustumaan puuntyöstön uusimpiin innovaatioihin!

29-11-2019
Projecta järjestää jälleen huippusuositun PRACTIVE TOUR -tehdasvierailumatkan Saksaan 29.–31.1.2020. Projecta Oy on varannut edullisia ryhmämatkoja PractiveTour-tapahtumaan. Lennämme Helsingistä Düsseldorfiin keskiviikkoaamuna 29.1. ja palaamme takaisin perjantaina 31.1.2020. Matkalla vierailemme Homagin Weeken ja...

Rüwi M suorajyrsintävaste kampanjahintaan!

28-11-2019
4 000 € (alv 0%) Kampanjaetuna suorajursintävasta 10150 Rüwi M -malliin kaupan päälle tai muista valituista optioista -30% alennus. Rüwilta myös säädettävät työpöydät ja sahojen turvalaitteet. Kampanja voimassa vuoden 2019 loppuun...

Puusepänteollisuuspäivät 4.2.2020 Vierumäellä

24-10-2019
Projecta järjestää muiden alan toimijoiden kanssa 4.2.2020 Puusepänteollisuuspäivät Vierumäki Resortissa klo 8:00 alkaen. Tapahtuman kantavana teemana on ”Kilpailukyky ja tuottavuus Suomen puusepänteollisuudessa”. Projecta tulee esittelemään Homag automaattivarastoja ja niiden erilaisia...
Shopping Cart
Scroll to Top