Practive Tour at Homag

PractiveTour goes South: Puuntyöstön huippuhetkiä Etelä-Saksassa

19.06.2024

Kevään odotetuin tapahtuma, PractiveTour goes South, järjestettiin 14.-17.5.2024. Tänä vuonna Practive Tour suuntasi Etelä-Saksaan, kohti Schwarzwaldin postikorttimaisia maisemia. Tämä vuosittainen matka on tullut jo perinteeksi puusepänalalla. Sen tavoitteena on ollut jo alusta asti selvä: tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden verkostoitua Suomenlahden kummallakin puolen, nähdä omin silmin, mitä tarkoittaa saksalainen laatu koneenrakennuksessa sekä nähdä mielenkiintoisia referenssituotantoja. Tavoite on myös uusien kontaktien saaminen ja uusien ajatusten luominen. Tämä tavoite täyttyi jälleen!

Bürstadt Furniture: Yhteistyötä Ikean kanssa

Burstadt Furniture

Matka alkoi tutustumisella Ikean pitkäaikaiseen kumppaniin, sen alihankkijaan Bürstadt Furnitureen, jonka valtava, 120 000 neliömetrin tuotantolaitos teki vaikutuksen. Vaikka Homagin koneet olivat laajasti käytössä, erityistä kiitosta saivat Hechtin laadunvalvontatuotteet. Mittapöydät ja linjastoon integroidut konenäköratkaisut erottuivat erityisesti helppokäyttöisyydellään ja toimintavarmuudellaan.

Innovaatioita HECHTin tehtailla

Hecht

Seuraavaksi matkasimme HECHTin tehtaille, joka on markkinajohtaja huonekalujen osien taktiilisen ja optisen mittauksen alalla. Vuodesta 2017 lähtien HECHT on tarjonnut innovatiivisia teollisuusratkaisuja tekoälyn avulla pintojen ja reunojen tarkastukseen. Heidän tuotteensa ovat monipuolisia ja niitä käytetään laajasti huonekalutuotannon eri vaiheissa – saapuvien tavaroiden tarkastuksesta ostetuille osille, asetusajan vähentämisestä porauslinjoilla, laadunvalvontaan eräkoon 1 tuotannossa, osien tunnistamiseen maalauksen jälkeen, satunnaisotannan mittauksiin ja lähtevien tavaroiden tarkastukseen.

Amann Spzial: Tehokkuutta sarjatuotantoon

Amann

Toisen matkapäivän kohteena oli Homagin referenssikohde Amann Spezial, perinteinen perheyritys, jonka liikevaihto on 9 miljoonaa euroa ja tuotantotilaa 5000 neliömetriä. Homagin koneet, kuten kaksoispalkkisaha, CNC-työstökeskukset ja listakoneet, mahdollistivat erikoiskalusteiden sarjatuotannon tehokkaasti.

Homagin Edge Days: Automaation huipulla

Schoplof

Amannilta suuntasimme Schopflochiin osallistumaan Homagin Edge Days -tapahtumaan, jossa esiteltiin muun muassa Storeteq F-100 varasto, joka oli yhdistettynä nestaavaan CNC-koneeseen sekä Edgeteq S-800 listakone, joka oli yhdistettynä Loopteq C-500 palautuskuljettimeen.

Duravitin tehokas tuotanto

Duravit

Kolmas päivä vei meidät Duravitin tehtaille, jossa näimme tehokkaan tuotantosuunnittelun tulokset. Duravitin tehdas käytti Homagin koneita koko kalustevalmistuksessa, ja pääsimme tutustumaan myös ainutlaatuiseen Ligmatech-karusellipuristimeen. Tehtaan tuotantokapasiteetti oli vaikuttava: 3000 kappaletta per vuoro ja 300 valmista kalustetta samassa ajassa.

Homagin Holzbronin tehdas

Duravitin jälkeen vierailimme Homagin Holzbronin tehtaalla, jossa näimme kaikki sahamallit toiminnassa ja vertailimme esimerkiksi Sawteq S-300- ja S-320-levynpaloittelusahoja.

Alumiinin työstö Elumatecin tehtailla

elumatec PractiveTourilla

Viimeisenä päivänä keskityimme alumiinin työstöön. Aloitimme Elumatecin tehdasvierailulla ja tutustuimme koneiden valmistusprosesseihin. Siirryimme myös Elumatecin Infocenteriin, jossa näimme koko konevalikoiman toiminnassa. Työnäytöksiä meille järjestettiin SBZ118-, SBZ125-, SBZ151-, 3- ja 5-akselisilla koneilla, sekä SBZ628 läpisyöttävällä työstökeskuksella.

Moduuliratkaisuja Gritecillä

Päivän päätteeksi vierailimme Gritecillä, joka valmistaa moduuliratkaisuja teollisuuden ja infrarakentamisen tarpeisiin, esim sähkökeskuksia. Gritec käyttää kolmea rinnakkain asennettua SBZ628-konetta alumiiniprofiilien valmistuksessa 5-vuorojärjestelmällä. Koneita palvelee n. 170 paikkainen profiilien automaattivarasto, joka syöttää materiaalia kullekin koneelle. Tilauskanta heillä ulottuu hyvin pitkälle ja he suunnittelevatkin parven rakentamista nykyisten koneiden päälle, johon tulisi toiset kolme SBZ628-konetta ja näin sama varasto pystyisi myös palvelemaan niitä.

PractiveTour goes South tarjosi syvällisen katsauksen puuntyöstökoneiden innovaatioihin ja käytännön sovelluksiin, vahvistaen jälleen kerran alan asiantuntijoiden välistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa.

Jukka Nevavuo

Jukka Nevavuo

+358 20 771 3308
tuotepäällikkö
puurunkoisten taloelementtien koneet, puuntyöstökoneet
Jussi Jalava

Jussi Jalava

+358 20 771 3204
tuotepäällikkö

puuntyöstökoneet

Peep Ani

Peep Ani

+372 56 266 588
tuotepäällikkö

tappi ja sormijatkoskoneet
Projecta Balti

Sebastian Tamminen

+358 20 771 3303
varatoimitusjohtaja

työstökoneet

Toni Kytöviita

Toni Kytöviita

+358 20 771 3228
tuotepäällikkö

puurunkoisten taloelementtien koneet,
puuntyöstökoneet

Jouni Häkkänen

Jouni Häkkänen

+358 20 771 3320
myyntipäällikkö

puuntyöstökoneet

Petri Leivonen

Petri Leivonen

+358 20 771 3325
tuotepäällikkö

puuntyöstökoneet

Jari Kurikka

Jari Kurikka

+358 20 771 3368
palvelupäällikkö

peruskoneet
asiakaspalvelu

Projecta on aloittanut yhteistyön italialaisen PNR suutinvalmistajan kanssa

16-11-2018
Italialainen PNR on 1968 perustettu perheyritys, joka valmistaa suuttimia Vogherassa Italiassa, jossa yhtiön tehtaiden tuotantopinta-ala on yli 20.000 m2. PNR palvelee asiakkaitaan globaalisti oman myyntiverkostonsa ja yhteistyökumppaniensa – kuten Projecta...

Haemme Huoltoteknikkoa / Huoltoinsinööriä huoltotiimiimme

16-11-2018
Haemme nyt huollon asiakaspalvelutiimiimme   HUOLTOTEKNIKKOA / HUOLTOINSINÖÖRIÄ HUOLTOTEKNIKKOA / HUOLTOINSINÖÖRIÄ vahvistamaan loistavaa huoltotiimiämme. Tehtävässä tulet työskentelemään teollisuuden koneiden ja laitteiden monipuolisissa huoltotehtävissä. Olet tärkeä osa huoltotiimiämme ja pääset työskentelemään todellisten...

Reelworks kelat ovat edullinen ja kestävä valinta ammattilaisen käyttöön

16-11-2018
Projecta maahantuo laadukkaat Reelworks letku- ja kaapelikelat jo vuosien kokemuksella. Reelworks on edullinen ja kestävä valinta ammattilaisen käyttöön. Umpi- ja avokeloja löytyy paineilmalle, korkea- ja matalapainevedelle ja sähkölle. Nyt olemme laajentaneet Reelworksin...

Puukone 2018

16-11-2018
Loistavaa palautetta saanut Puukone -puuntyöstötapahtuma järjestettiin jo yhdeksännen kerran 19.-21.9.2018. Järjestäjinä toimivat neljä puuntyöstöalan isoa yritystä: Projecta Oy, Awutek Oy, Eurotec Oy ja Innomac Oy. Jokainen yritys esitteli omassa toimipaikassaan...

25. Homag Treff

16-11-2018
Projectan matkalaisryhmä valmiina Treffeille Homag Group järjesti 25.-28.9. syystreffinsä jo 25. kertaa tehtaillaan Schopflochissa ja Holzbronnissa Schwarzwaldin jylhien metsien keskellä. Homag Treff -tapahtumaan tutustui neljän päivän aikana runsaat 4 000 puualan ammattilaista...

WeinmannTreff taloteollisuuspäivät 6.-8.11.2018

16-11-2018
Arvoisa asiakkaamme, Teemme taas tänäkin vuonna tehdasvierailumatkan WEINMANN taloteollisuustapahtumaan Saksaan. Laita päivämäärä 6.-8.11.2018 kalenteriin. Weinmann on Homag-ryhmän taloteollisuuden koneiden valmistukseen keskittynyt yhtiö. Weinmann toi ensimmäisenä konevalmistajana automaation puutalonvalmistukseen jo 1990...

Eurosafety 2018 – Kiitos kaikille vierailijoille!

16-11-2018
EuroSafety-ja turvallisuusmessut ovat työturvallisuuden, ergonomian, työhyvinvoinnin- ja työterveyden messutahtuma, jossa esillä oli erittäin laaja otanta tuotteita ja palveluita työturvallisuuden alalta n 360 näytteilleasettajan, sekä vierailevien luennoitsijoiden voimin. Projecta osallistui ensimmäistä kertaa...

Homag on julkaissut Edition25 juhlamallit!

16-11-2018
Homag on julkaissut Edition25 juhlamallit. Homag juhlii tänä vuonna 25. Homag Treffiä, jonka vuoksi loppuvuoden tarjoamme Edition25 juhlamalleja! Edition25 malleissa on vakiona kattava varustelu ja pidennetty 24 kk takuu. Edition mallit...

Exair – Staattisuuden poistolaitteet

16-11-2018
Sähköinen varaus (staattisuus) aiheuttaa jännityksen lähellä varattuja kohteita tai maadoitettuja johtimia. Tämän jännityksen aiheuttamia ongelmia ovat mm: - Pölyn tarrautuminen tuotteeseen - Tuotteen tarrautuminen itseensä, rulliin, koneisiin tai kehyksiin -...

Tervetuloa vuoden suurimpaan kotimaiseen puualan ammattitapahtumaan PUUKONE 19.-21.9.2018

16-11-2018
Vuoden suurin kotimainen alan tapahtuma Puukone, avaa taas syksyllä ovensa puualan ammattilaisille suurempana kuin koskaan ennen. Awutek, Eurotec, Projecta ja Innomac esittelevät omissa tiloissaan uusia koneita, laitteita ja palveluja. Loistavaa...

Glasstec – lasirakentamisen vuoden tärkein tapahtuma!

16-11-2018
Saksassa Düsseldorfissa järjestetään tänä syksynä 23 – 26.10.2018 vuoden tärkein lasirakentamisen messutapahtuma. Projecta on läsnä messuilla ja toimii päämiestemme messuosastoilla. Tule paikalle ja nää alan viimeisimmät teknologiat sekä alan uusimmat tuotteet! Projectan...

Uudistunut Made With Projecta lehti on julkaistu!

16-11-2018
Uutta! Asiakasreferenssit Alan ykköstapahtumat, puukone, HomagTreff, Glasstech Huoltosopimus HOMAG - uusi design nyt koneissa Lataa lehti tästä

Turvallisuus-messut Tampereella 11.-13.9.2018

16-11-2018
Pohjoismaiden suurin turvallisuusalan ja riskienhallinnan ammattilaistapahtuma Pohjoismaiden suurin turvallisuuden ja riskienhallinnan ammattilaistapahtuma kokoaa saman katon alle Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen tuhansittain alan ammattilaisia, vapaaehtoistoimijoita sekä tulevaisuuden osaajia verkostoitumaan ja kouluttautumaan....

Exair Cabinet Cooler® – viilennystä sähkökeskuksiin ja suljettuihin koteloihin

16-11-2018
Exair Cabinet Cooler® -kaappi- ja kotelojäähdytinjärjestelmä on edullinen tapa viilentää sähkökeskuksia ja muita suljettuja koteloita. Kesällä lämpötilan noustessa sähkökaapit kuumenevat liikaa, Cabinet Cooler on helppo ja edullinen ratkaisu elektroniikan viileänä pitämiseen!...

Aluminum 2018 – Johtava alumiinialan messu Saksassa!

16-11-2018
Olemme mukana ALUMINIUM 2016 Messuilla Saksassa Düsseldorfissa 9.10- 11.10. 2018 Joka toinen vuosi järjestettävillä messuilla oli vuonna 2016 yli 27000 kävijää yli 100:sta maasta. Kävijäjkunta kattaa laajan joukon alumiinialan toimijoita. Messut ovat...

Aro tuotevalikoima Projectalta!

16-11-2018
Yli 80 vuoden kokemuksella ARO tarjoaa pumppausratkaisut eri teollisuuden aloille kuten kemianteollisuudelle, laitevalmistukselle, energiasektorille, lääketeollisuuteen, kaivosteollisuuteen ja monien muiden teollisuudenalojen tarpeisiin. ARO tarjoaa paineilmatoimiset kalvopumput, mäntäpumput, erilaiset pumppukokonaisuudet ja valikoiman erikoispumppuja ja voitelulaitteet eri tarpeisiin....

Asiakasreferenssi – Riikku Group Oy

16-11-2018
Riikku Group Oy on vuonna 2005 perustettu alumiini- ja lasirakentamisen yritys, jossa työskentelee yli 120 ammattilaista. Toiminta kattaa metalli- ja lasirakenteisten julkisivu-, parveke- ja terassituoteratkaisujen asiantuntijamyynnin, suunnittelun, valmistuksen ja mittatarkan asennuksen....

Homag Treff 25.- 28.9. 2018

16-11-2018
Projecta tekee jo perinteeksi muodostuneen matkan Saksan ”Mustaan metsään” Homag Treffeille. Pääsette tutustumaan CNC-, listakone- ja sahatuotantoon. Tapahtumassa esillä valtava määrä koneita ja ratkaisuja pienille kuin suurille tekijöille. Kansainvälisessä tapahtumassa voitte...

Forel Open House 2018, 28 – 30.6.

16-11-2018
Forel järjestää “avoimet ovet” -kotinäyttelyn juhannuksen jälkeen Näyttely on avoinna kolme päivää ja ohjelmaa kuuluu mm. konenäytöksiä, teknisiä esityksiä ja seminaareja. Projectalla on suuri ilo kutsua teidät tähän ikimuistoiseen tapahtumaan....

Uusi Haws tuoteluettelo on ilmestynyt – tilaa omasi!

16-11-2018
Haws on valmistanut ja kehittänyt hätäsuihkuvarusteita jo vuodesta 1950. Nyt tuotteita valmistetaan kolmessa maanosassa: Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa, ja tuotteita myydään kautta koko maailman. Haws-tuotteiden korkeasta laadusta on osoituksena ISO 9001-...
Shopping Cart
Scroll to Top