Projecta sponsoroi Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkuetta, joka pyöräilee Pariisiin 29.6. – 6.7.2024.
Tulevana kesänä 2 349 Team Rynkebyhyn osallistuvaa pyöräilijää monesta eri maasta hyppää satulaan ja polkaisee matkaan kohti Pariisia kerätäkseen rahaa vakavasti sairaiden lasten hyväksi.
Suomessa kerätyt varat menevät Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiölle ja Sylva ry:lle, jotka tekevät tärkeää työtä lasten syöpätutkimuksen edistämiseksi ja syöpäsairaiden lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä tukemiseksi. Iso osa kerätyistä varoista saadaan lahjoituksina yrityksiltä, jotka lähtevät mukaan hankkeen sponsoreiksi. Projecta on solminut Team Rynkebyn kanssa tänä vuonna hopeasponsorisopimuksen.
Projecta tukee hyvää asiaa, sillä kerätyt varat lahjoitetaan Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiölle ja Sylva ry:lle, jotka tekevät tärkeää työtä lasten syöpätutkimuksen edistämiseksi ja syöpäsairaiden lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä tukemiseksi. Lasten syöpätutkimukselle tarvitaan näkyvyyttä ja suoraa tukea, jotta elintärkeä tutkimus voi jatkua.
Tällä hetkellä suomalaisista lapsista noin 3 000 on syöpähoidossa tai seurannassa. Vuosittain tehdään yli 150 uutta lasten syöpädiagnoosia. Se tarkoittaa, että lähes joka toinen päivä yksi lapsi sairastuu, ja että hänen ja hänen perheensä elämä muuttuu äärimmäisellä tavalla. Lasten syöpähoitoon liittyvän lääketieteen kehitys on ollut viimeisen 30 vuoden aikana menestys. Vielä 1980-luvulla vain yksi neljästä sairastuneesta lapsesta voitiin parantaa, mutta nykyään neljä viidestä elää myös aikuisuuden. Kuitenkin Suomessa yksi viidestä syöpään sairastuneesta lapsesta edelleenkin menehtyy.
Lasten syöpähoidossa ollaan tehty uranuurtavaa työtä Pohjoismaissa. Kansainvälisissä vertailuissa Suomen hoitotulokset ovat maailman huippua. Lapsiin kohdistetut syöpähoidot ovat lääketieteellisesti vaativia. Ne edellyttävät jatkuvaa kehittämistä ja mukanaoloa niin kansallisissa kuin kansainvälisissä tutkimus- ja hoidonkehitysprojekteissa. Lasten syöpä- ja veritautihoidot perustuvat pääosin kansainvälisesti kehitettyihin hoito-ohjelmiin. Niiden käyttöönotto ja toteuttaminen edellyttävät merkittäviä henkilö- ja taloudellisia resursseja. Tiukentuneen kansainvälisen seurannan ja valvonnan takia myös suomalaisten sairaaloiden tulisi nykyään rekisteröityä näihin kehitettäviin hoito-ohjelmiin saadakseen ne käyttöön myös suomalaisille, syöpään sairastuneille lapsille.
Suomessa ollaan uudenlaisessa ja haastavassa tilanteessa. Sairaaloilla ei ole rakenteellisia mahdollisuuksia nopeasti reagoida näihin uusiin vaatimuksiin taloudellisin eikä henkilöresurssein. Rahoitusta tarvittavien tutkimushoitajien ja lääkäreiden palkkaamiseen, rekisteröintikuluihin, lisääntyviin erikoisnäytekuluihin ja vastaaviin tarpeisiin ei ole julkisia varoja olemassa. Suomessa vain julkiseen rahoitukseen tukeutuva hoitotyön kehitys ei näin ollen tule seuraamaan edistyksellisintä tasoa. Syöpäsairaita suomalaisia lapsia ei enää kyetä hoitamaan viimeisimmillä ja uudenaikaisimmilla syöpähoito-ohjelmilla.
Aamu haluaa taata syöpään sairastuneille suomalaislapsille kansainvälisestikin tarkasteltuna parhaan mahdollisen hoidon. Keräämme varoja auttaaksemme häntä, jonka elämänlanka on ohuen ohut.
Tänä vuonna Team Rynkebyhyn osallistuu 2 349 pyöräilijää ja 505 huoltotiimiläistä, jotka ovat jakautuneet 66 paikalliseen joukkueeseen yhdeksässä eri maassa. Kaikkiaan 22 toimintavuotensa aikana Team Rynkeby on kerännyt yhteensä 85,8 miljoonaa euroa vakavasti sairaiden lasten hyväksi.
LAHJOITA TEAM RYNKEBY KERÄYKSEEN
Tämä vuonna Projecta Oy käyttää joulutervehdyksiin varatut rahat syöpätutkimuksen tukemiseen. Myös sinä voit osallistua. Maksa haluamasi summa Aamu Säätiön MobilePay numeroon 86600 tai tilisiirrolla: FI40 1814 3000 0006 10. BIC/SWIFT: NDEAFIHH
Tuki kohdistetaan Aamu Säätiön kautta lasten syövän tutkimukseen ja hoitojen kehitykseen. Keräyslupa RA2022/1621, 1.1.2023 Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö sr. www.aamusaatio.fi
Projecta toivottaa kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille rauhallista joulunaikaa ja hyvä vuotta 2024!
![Glasstech w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Glasstech-w1280.jpg)
Glasstec – lasirakentamisen vuoden tärkein tapahtuma!
![Made with projecta w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Made-with-projecta-w1280.jpg)
Uudistunut Made With Projecta lehti on julkaistu!
![HERO w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/HERO-w1280.jpg)
Turvallisuus-messut Tampereella 11.-13.9.2018
![Cabine cooler w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Cabine-cooler-w1280.jpg)
Exair Cabinet Cooler® – viilennystä sähkökeskuksiin ja suljettuihin koteloihin
![HERO w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/HERO-w1280.jpg)
Aluminum 2018 – Johtava alumiinialan messu Saksassa!
![Aro w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Aro-w1280.jpg)
Aro tuotevalikoima Projectalta!
![Riikku w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Riikku-w1280.jpg)
Asiakasreferenssi – Riikku Group Oy
![edgeteq w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/edgeteq-w1280.jpg)
Homag Treff 25.- 28.9. 2018
![Forel open house w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Forel-open-house-w1280.jpg)
Forel Open House 2018, 28 – 30.6.
![Turvallisuusratkaisut w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Turvallisuusratkaisut-w1280.jpg)
Uusi Haws tuoteluettelo on ilmestynyt – tilaa omasi!
![Speed Flott w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Speed-Flott-w1280.jpg)
FLOTT vannesahat ja Speed-rullaradat sekä mittavasteet
![Haws w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Haws-w1280.jpg)
Luotettavat ja laadukkaat Haws hätäsuihkuratkaisut
![Störi Mantel w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Störi-Mantel-w1280.jpg)
Störi Mantelin sahausteknologia Projectan edustukseen
![Elumatec w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Elumatec-w1280.jpg)
elumatec juhli 90-vuotista historiaansa FENSTERBAU FRONTALE 2018 messuilla
![Turun Lasipalvelu w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Turun-Lasipalvelu-w1280.jpg)
40-vuotias Turun Lasipalvelu satsaa konekantaan
![Xylexpo w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Xylexpo-w1280.jpg)
Puuntyöstöalan kevään ykköstapahtuma – Xylexpo 8-12.5.2018 Milanossa
![Keravent w1280 | Projecta | Projecta Keravent](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Keravent-w1280.jpg)
Asiakasreferenssi – Keravent löysi ratkaisun levyjen sahaukseen
![Janimatic w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Janimatic-w1280.jpg)
Janimatic valitsi luotettavan Aircomin alumiiniputkiston paineilmaverkostokseen
![PulPaper w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/PulPaper-w1280.jpg)
PulPaper 2018 – Metsäteollisuuden johtava kansainvälinen tapahtuma
![Weinmann w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Weinmann-w1280.jpg)