PL-Glass Oy on syventänyt yhteistyökumppanuuttaan Projectan kanssa materiaalitoimituksista myös konetoimituksiin. Forelin lasinhiontalinjasto lunasti kovat odotukset.
PLG, eli PL-Glass Oy on kotimainen lasivalmistaja, joka on palvellut ikkuna- ja oviteollisuuden toimijoita sekä rakennusalan asiakkaita vankalla ammattitaidolla jo 40 vuotta. Yrityksen molemmilla toimipisteillä — Kiuruvedellä ja Haapajärvellä — valmistetaan rakennus-, eristys- ja palolaseja. PLG:n lasituotteet valmistetaan vastaamaan korkeisiin turvallisuus- ja laatuvaatimuksiin, joten yritykselle on äärimmäisen tärkeää löytää samoihin arvoihin sitoutuneita yhteistyökumppaneita.
— Projecta oli meille alkuun raaka-aine- ja materiaalitoimittaja. Tällä alalla agentuureja ja raaka-ainetoimittajia on vähän, joten yhteistyömme on ollut läpi aikain vahva ja syvä. Viime vuosina on tullut sitten heidän edustamansa konepuolenkin kanssa kauppoja tehtyä, kertoo PLG:n toimitusjohtaja Tommi Nousiainen.
Projecta toimittaa PLG:lle valtaosan heidän tuotannossaan käytettävistä materiaaleista. — Sieltä tulee lähes kaikki mitä eristyslasivalmistuksessa tarvitaan, muun muassa välilistat, massat ja tiivisteet, Nousiainen listaa. Materiaalintoimittajan lisäksi Projectalla on ansioitunut rooli nyt myös PLG:n konetoimittajana. Forelin lasinhiontalinjasto ja ALUP:n kompressorit ovat olleet käytössä nyt muutaman kuukauden.
— Hankintoja harkittiin pitkään ja asetimme koneille kovia tavoitteita. Odotuksemme olivat korkealla, ja kyllä nuo odotukset on nyt täytetty, Nousiainen sanoo.
Yhteistyö Projectan kanssa jatkuu myös tulevaisuudessa — niin kone- kuin materiaalipuolellakin.
—Meidän tuotantoamme ajatellen on tärkeä olla tietynlainen varasto ja puskuri olemassa nimenomaan Suomen maaperällä, Nousiainen tietää.
Kysy lisää!
Arto Parkko
myyntipäällikkö
020 771 3317
arto.parkko@projecta.fi
alumiinin- ja lasintyöstökoneet & lasialan materiaalit
FinnMirror: Investointi Homagin robottisahaan auttoi poistamaan tuotannosta pullonkaulan
![FinnMirror referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta FinnMirror-referenssi](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/FinnMirror-referenssi-1280x768-1.jpg)
Puusepänliike Wooden Oy panostaa tuotannon automatisointiin ja robotisointiin
![Wooden A 1280x768 | Projecta | Projecta CNC-työstökeskuksia Woodenilla](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Wooden-A-1280x768-1.jpg)
Karelia-Ikkuna Oy investoi Homag Centateq S-900 työstökeskukseen
![Karelia Ikkuna1280x768 | Projecta | Projecta Karelia-Ikkuna Oy investoi CNC-työstökeskukseen](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Karelia-Ikkuna1280x768.jpg)
Raision Puusepät Oy
![Raision Puusepät 1280x76 | Projecta | Projecta Raision Puusepät Puupalkinto 2022](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Raision-Puusepat-1280x76-1.jpg)
STOPE MITTAVASTE YHDISTETTYNÄ SPEED RULLARATAAN
![Speed Stope 1280x768 | Projecta | Projecta Speed Stope ja saha yhdistemä käytössä](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Speed-Stope-1280x768-1.jpg)
PLG Oy korvasi vanhat kompressorinsa uusilla — Kun energian hinta nousee, investoinnit maksavat itsensä takaisin
![DSC01627 web | Projecta | Projecta Toimitusjohtaja Tommi Nousiainen](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/DSC01627-web.jpg)
Lasivalmistaja PLG peräänkuuluttaa konetoimittajaltaan laatua ja luotettavuutta
![DSC01656 web | Projecta | Projecta PLG:n uusi lasinhiontalinjasto lähikuva](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/DSC01656-web.jpg)
Valomainos Oy investoi uuteen alumiiniprofiilin lävistys- ja sahauslinjaan
![Valomainos referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2022/02/Valomainos-referenssi-1280x768-1.jpg)
FM-Haus valtavirtaistaa puurakentamista — Ekologinen puu on huomisen materiaali
![FM Haus 1280x768 | Projecta | Projecta FM-Haus Juhani Sjöman](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2022/01/FM-Haus-1280x768-1.jpg)
Kuopion Woodi työstää kotimaista massiivipuuta Projectan koneilla
![Woodi 1280x768 | Projecta | Projecta Kuopion Woodi](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/09/Woodi-1280x768-1.jpg)
Lasirakentamisen moniosaaja Rakla
![Rakla referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Lasirakentamisen moniosaaja Rakla](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/09/Rakla-referenssi-1280x768-1.jpg)
Tuusmet – apteekkarin kumppani
![Tuusmet referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Tuusmet valmistaa apteekkikalustoja](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/04/Tuusmet-referenssi-1280x768-1.jpg)
Lakeus Design tarjoaa asiakkailleen korkeaa laatua
![Lakeus Design referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Lakeus Design valmistaa korkealaatuisia liukuovikaapistoja](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/02/Lakeus-Design-referenssi-1280x768-1.jpg)
Jukkatalo valitsi Winlet 350 apukurottajan lasien asennukseen
![Jukkatalo referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Jukkatalo investoi Winlet-apukurottajaan](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/05/Jukkatalo-referenssi-1280x768-1.jpg)
Rei-Kauluste luottaa Altendorfin laatuun
![Rei-kaluste referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Rei-Kaluste luottaa Altendorfin laatuun](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/03/Rei-kaluste-referenssi-1280x768-1.jpg)
Korvenranta valmistautuu investoinnilla tulevaisuuden listoituslaatuun
![Korvenranta referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Korvenranta valmistautuu investoinnilla tulevaisuuden listoituslaatuun](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/10/Korvenranta-referenssi-1280x768-1.jpg)
Riikku hankki monipuolisen CNC-työstökeskuksen
![Riikku referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Riikku hankki monipuolisen CNC-työstökeskuksen](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/09/Riikku-referenssi-1280x768-1.jpg)
Keravent löysi ratkaisun levyjen sahaukseen
![Keravent referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Keravent löysi ratkaisun levyjen sahaukseen](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/08/Keravent-referenssi-1280x768-1.jpg)
Janimatic valitsi luotettavan Aircomin alumiiniputkiston paineilmaverkostokseen
![Janimatic referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Janimaticille Aicomin paineilmaputkisto](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/05/Janimatic-referenssi-1280x768-1.jpg)
Pinjasto Oy: Huoltosopimus varmistaa, että huollot tehdään ennaltaehkäisevästi
![Pinjasto referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Pinjasto valitsi turvallisen huoltosopimuksen Projectalta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/02/Pinjasto-referenssi-1280x768-1.jpg)
Projecta ja Turun ammattikorkeakoulu yhteistyössä!
![Turun AKK referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Projecta ja Turun ammattikorkeakoulu yhteistyössä!](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2017/11/Turun-AKK-referenssi-1280x768-1.jpg)
Mellano Oy luottaa innovatiiviseen Homag VKS-sarjan pakkaustuotantokoneeseen
![Mellano referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Mellanolle pakkauskone Projectalta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2017/03/Mellano-referenssi-1280x768-1.jpg)
Koskisen vaneritehdas teki suuren panostuksen CNC-tekniikkaan
![Koskisen vaneritehdas referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Koskisen vaneritehdas panosti CNC-tekniikkaan](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2017/02/Koskisen-vaneritehdas-referenssi-1280x768-1.jpg)
AB Verdek Oy uudisti tuotantoaan Homag BMG311 CNC-koneella
![Verdek referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta AB Verdek Oy uudisti tuotantoaan](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2016/12/Verdek-referenssi-1280x768-1.jpg)
Miehittämätön RFID tuotantosolu SAKKY:lle Kuopioon
![SAKKY referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Miehittämätön RFID tuotantosolu SAKKY:lle](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2016/10/SAKKY-referenssi-1280x768-1.jpg)
Oulun Lasipalvelu hankki Intermac -lasipöydän tuotannon hermokeskukseen
![Oulun Lasipalvelu 1280x768 | Projecta | Projecta Oulun Lasipalvelu hankki Intermac lasipöydän](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2016/08/Oulun-Lasipalvelu-1280x768-1.jpg)
Imagonille lisää kapasiteettia Elumatecin SBZ150 -työstökeskuksella
![Imagion referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Imagionille Elumatecin SBZ150 -työstökeskus](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2016/06/Imagion-referenssi-1280x768-1.jpg)
Modernit ratkaisut pitävät Ergo-kalusteet alan huipulla – nyt ja tulevaisuudessa
![Ergo-kaluste referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Bargsted OPTIMAT TLF210](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2016/04/Ergo-kaluste-referenssi-1280x768-1.jpg)
Suomalaiset yritykset luottavat Homag Automationin automaattivarastoihin!
![Homag automaattivarastot referenssi 1280x768 | Projecta | Projecta Homag automaattivarastot](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2016/03/Homag-automaattivarastot-referenssi-1280x768-1.jpg)