Oulun lasipalvelu on lasialan perheyritys, joka on palvellut ammattitaidolla ja vahvalla kokemuksella asiakkaitaan jo vuodesta 1981.
He vastaavat kaikkiin lasitarpeisiin lyhdynlasista näyteikkunaan. Oman maahantuontinsa ansiosta hinnat ovat edulliset ja laajasta varastosta löytyy lasit, peilit ja tarvikkeet joka lähtöön. Koneet ja menetelmät ovat uusia ja niillä pystytään takaamaan tuotteille laatu joka näkyy. Monipuolisen tarjonnan lisäksi Oulun Lasipalvelulta löytyy erikoisosaamista esimerkiksi korjauslasituksen saralta. Heillä on erittäin hyvä tuntemus myös eristyslasirakentamisesta sekä puitteiden lasittamisesta. Oulun Lasipalvelulla tehdään pääasiassa lyhyitä sarjoja ja heillä onnistuu erilaiset leikkuut hyvin monipuolisesti. Oulun Lasipalvelun vahvuuksiin kuuluukin selkeästi tuotannon joustavuus ja nopeus. Lasilaatuja löytyy kymmenittäin.
Uudella lasinleikkuupöydällä lisää luetettavuutta ja toimintavarmuutta
Vanhalla lasinleikkuupöydällä alkoi tulla rajat jo vastaan, olihan sillä jo ikää lähes 15 vuotta, joten uuden modernin leikkuupöydän hankinta tuli ajankohtaiseksi. ”Tärkein asia leikkuupöydän eli meidän tuotannon ”hermokeskuksen” uusimisessa oli lisätä luotettavuutta ja toimintavarmuutta. Toiveissa on, että investoinnin myötä riski ”hermokeskuksen” halvaantumiselle on mahdollisimman pieni. Aika näyttää miten hankittu tuote tähän huutoon vastaa.” Pöydäksi valikoitui Intermacin CNC-ohjattu Genius 61 CT lasipöytä. Intermac vakuutti Oulun Lasipalvelun jämäkällä rungollaan, tarkoilla koneistuksilla, laser-tekniikalla, mittatarkkuudella ja lukevalla leikkuupäällä. Myös tuotannon joustavuus oli merkittävässä roolissa hankintapäätöstä tehtäessä, johon Intermac vastaa kustannuksia alentavalla optimoinnilla, automaattisella levyn tunnistuksella, jolloin levyä ei tarvitse ajaa vasteita vasten, selkeällä käyttöliittymällä ja helpolla liitettävyydellä sisäiseen verkkoon.
Oulun Lasipalvelulla luotettiin myös Intermacin vahvaan brändiin sekä Projectan tarjoamaan huoltopalveluun sekä asennustukeen
”Hankintapäätöksemme suurin yksittäinen tekijä oli ammattitaitoisen toimittajan ja huoltovarmuuden saavuttaminen. Toivottavasti valintamme osui oikeaan ja voimme jatkossakin turvallisin mielin kääntyä konehankinnoissa Projectan puoleen. Uskomme, että keskittämällä hankintaa ja konekantaa vahvan toimijan suuntaan voimme parhaiten myös itse olla vaikuttamassa ja kehittämässä ketjua toimivaksi. Pienen toimijan on voitava luottaa ison apuun kun sitä eniten kaivataan.”
Oulun Lasipalvelu on ollut erityisen tyytyväisiä koneen nopeasti omaksuttavaan ja helppoon käyttöliittymään
”Varsinkin kokemattomammalle leikkaajalle optimointi ja pidemmälle viety automatisointi on tervetullutta ja nopeuttaa siten tuotantoa ja pienentää hävikkiä. Tyytyväisyyttä aiheuttaa myös hankitun koneen konstailemattomuus, kun kaikki perusasiat ovat kunnossa ja toimivat moitteettomasti. Leikkuupaineiden ja terien parametrien opiskelu ja säätäminen vielä hieman kesken, mutta vaikuttaa loogiselta.”
Fiksu investointi antaa tilaa kasvulle tulevaisuudessa
Koneen mittatarkkuus ja toimintavarmuus säästää aikaa ja tekee jatkojalostamisesta (hiominen, rei’ittäminen tms.) helpompaa ja joustavampaa. Koneen hankinnan yhteydessä on jo ennalta mietitty, että mahdollinen laajentaminen ja lisäoptioiden hankkiminen on jatkossa helppoa. ”Uskon että koneella on vielä paljon annettavaa kunhan käyttäjät pääsevät sen kanssa sinuiksi. Esimerkiksi lukevan leikkuupään ja ICAM–ohjelman käyttöön harjaantuminen lisää vielä koneen mahdollisuuksia. Takaisinmaksuaikaa on vaikea arvioida mutta hankinnan merkityksestä kertoo jotain se, että leikkuupöytä, jonka tilalle uusi pöytä hankittiin, palveli vuodesta 2001 vuoteen 2016 ja jatkaa työtään vielä uudella omistajalla.”