Me Projectalla haluamme jatkuvasti kartuttaa tietoa myymistämme tuotteista ja pysyä ajan tasalla tuoteryhmissämme tapahtuvista muutoksista. Siksi käymme edustamiemme tuotemerkkien, eli päämiestemme järjestämissä koulutustilaisuuksissa, ja pyydämme heitä myös Turkuun paikan päälle kouluttamaan meitä.
Tietoa ei koskaan voi olla liikaa. Tavoitteenamme on aina tarjota paras mahdollinen ratkaisu ja oikeat työkalut vastaamaan asiakkaidemme tarpeita.
Eristyslasituotannossa välilistat ovat tärkeässä roolissa. Välilistat ovat viime vuosina läpikäyneet suurta muutosta, kun alumiinivälilistoista on siirrytty lähes täysin lämpöreunalistoihin tiukentuneiden energiansäästömääräyksien myötä. Tosin, perinteistä alumiini- tai ruostumaton teräs-välilistaa käytetään vieläkin palosuojalasielementti- tai eristyslasielementtituotannossa jossa ei vaadita yhtä korkeaa lämmöneristävyyttä. Valikoimassa meillä on välilistaa (alumiini ja ruostumaton teräs) sekä TPS- ja TGI- lämpöreunalistaa.
Elokuun alussa kävimme tutustumassa Technoform Glassinsulation, eli TGI:n tehtaalla Lohfeldenissä, noin 10 km päässä Kasselin kaupungista, Saksassa. Matkanjohtajana toimi Reijo ”Repa” Väisänen, jolla on 24 vuoden työkokemus lasi-alalta. Repa on päättänyt jäädä eläkkeelle tämän vuoden lopussa, joten voisi ainakin olettaa tämän tehdasvierailun olleen hänen viimeisensä. Matkaseuranaan Repalla oli lasin raaka-aineiden asiakkuuspäällikkö Anu Henriksson, jolla on 3 vuoden työkokemus lasin raaka-aineiden parissa, sekä minä itse, eli työkalujen ja tarvikkeiden tuotepäällikkö Denise Rosas. Aloitin työskentelyni Projectalla toukokuussa, joten tämä oli ensimmäinen päämiesvierailuni.
Pääsimme Saksaan, ja päädyimme lounaalle italialaiseen ravintolaan Frankfurtin keskustassa.
Sen hintainen se, sanoi Repa.
Saapumispäivän illallinen: Anna-Kathrin Pacak (TGI), Maximilian Konradt (TGI), Reijo Väisänen (Projecta) ja Anu Henriksson (Projecta).
TGI:llä meitä olivat vastaanottamassa ja kouluttamassa Maximilian Konradt ja Patrick Daube.
Maximilian Kondradt havainnollisti lämpöreunalistan sisuskaluja läpileikatun
eristyslasielementin mallikappaleen avulla.
Koulutuksen jälkeen kävimme tuotantotiloissa tutustumassa valmistusmenetelmiin lämpöreunalistan tuotannossa. Oli erittäin mielenkiintoista nähdä miten paljon erikoisosaamista tällaisten listojen tuotantoon tarvitaan, ja henkilökohtaisesti innostun aina kovasti oppiessani uusia asioita. Niin kävi myös tälläkin kerralla.
Technoform Group – konsernilla on myös oma tutkimuslaboratorio ja tuotekehityshalli, Competence Center, missä suoritetaan mm. lämpöreunalistaan kohdistuvia rasitustestejä. Competence center sijaitsee noin 3 km päässä Lohfeldenin tehtaasta, missä lämpöreunalistojen valmistus tapahtuu. Täällä suoritetaan mm. EN1279 mukaiset testit sekä lisäksi ko. normia vaativimpia testejä lämpöreunalistalle, jolloin varmistetaan listojen toimivuus, esteettisyys ja kestävyys vuosikymmenten ajaksi.
Competence Centerin Marvin Adedara kertoi meille kattavasti erilaisista testausmenetelmistä.
Nykyinen TGI:n valmistama M-tyypin lista on jo kolmas kehitetty lämpöreunalistan sukupolvi. Ko. listaa kutsutaan myös komposiittilistaksi, johtuen kahden eri valmistusmateriaalin käytöstä (ruostumaton teräs ja polypropyleeni) kuten alla olevasta läpileikkauskuvasta voidaan havaita.
Lämpöreunalistan hyödyt
- Minimaalinen lämmönsiirto polypropyleenin läpi, maksimaalisen eristämiskyvyn takaamiseksi
- Minimoi merkittävästi kondensaation ja homeen muodostumisen riskit
- Parannettu jäykkyys korkeamman tuotavuuden takaamiseksi
- Parannettu tuotantoprosessin luotettavuus
- Eristyslasielementin hyvälaatuinen estetiikka
- Vähentää merkittävästi ilmankiertoa ikkunan läheisyydessä
- Voidaan työstää vakiolaitteistolla (listataivutus).
Koulutuksen yhteydessä saamamme tiedon perusteella voimme paljastaa sen verran, että TGI on julkaisemassa kaksi uutta lämpöreunalistaa, jotka tulee olemaan nähtävillä Glasstecin messuilla. Sitä suuremmalla syyllä kannattaa suunnata Düsseldorfiin syyskuun lopulla!
Nähdään messuilla!
![Projecta technical support w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/02/Projecta-technical-support-w1280.jpg)
Huomioitavaa Windows 10 käyttöjärjestelmän päivityksissä koneisiin, jossa on päämiestemme ohjelmistoja
![Projecta vaarallisten aineiden varstointi w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/03/Projecta-vaarallisten-aineiden-varstointi-w1280.jpg)
Vaarallisten aineiden kestävä ja turvallinen varastointi
![Staattisen sähkön poisto w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/03/Staattisen-sähkön-poisto-w1280.jpg)
Kiusaako pakkasen aiheuttama staattinen sähkö?
![Exair imurit w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/03/Exair-imurit-w1280.jpg)
Exairin neste- ja lastuimurit monipuoliseen käyttöön
![Projecta nimitysuutisia w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/02/Projecta-nimitysuutisia-w1280.jpg)
Nimitysuutisia
![Homag automaattivarastot w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/03/Homag-automaattivarastot-w1280.jpg)
Puusepänteollisuuspäivät 4.2.2020 Vierumäellä
![Hyvää joulua 2019 w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/02/Hyvää-joulua-2019-w1280.jpg)
Projecta lahjoittaa asiakkaiden joulumuistamisiin varatut varat Team Rynkebylle
![Projecta Black Friday 2019 w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/11/Projecta-Black-Friday-2019-w1280.jpg)
Projectan Black Friday tarjoukset
![PractiveTour w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/11/PractiveTour-w1280.jpg)
Tervetuloa tutustumaan puuntyöstön uusimpiin innovaatioihin!
![Ruwi w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/11/Ruwi-w1280.jpg)
Rüwi M suorajyrsintävaste kampanjahintaan!
![Homag automaattivarastot w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/10/Homag-automaattivarastot-w1280.jpg)
Puusepänteollisuuspäivät 4.2.2020 Vierumäellä
![Altendorf kampanja w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/10/Altendorf-kampanja-w1280.jpg)
Altendorf 45 – loppuvuoden kampanja
![Puumessut 2019 w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/10/Puumessut-2019-w1280.jpg)
Terveisiä Puumessuilta 2019 Jyväskylästä!
![Haws w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Haws-w1280.jpg)
Projecta Oy on ostanut Caldomix Oy:n hätäsuihkuliiketoiminnan
![Tegnologiamessut 2019 w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/09/Tegnologiamessut-2019-w1280.jpg)
Projecta mukana Teknologia 19 -messuilla
![Alihankintamessut w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/09/Alihankintamessut-w1280.jpg)
Tervetuloa osastoillemme Alihankinta 2019 -messuilla
Tuomas Hilakari nimitetty Projectan toimitusjohtajaksi
![Altendorf ASA LIGNA w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/09/Altendorf-ASA-LIGNA-w1280.jpg)
Altendorfin uusi ASA-turvajärjestelmä estää onnettomuuksia
![Kesätarjoustuotteet w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/09/Kesätarjoustuotteet-w1280.jpg)
Kesäkampanja – työkalut ja tarvikkeet
![Homag Ligna w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/09/Homag-Ligna-w1280.jpg)