16.11.2018
Suomalainen valmistaloteollisuus toimii edelleen pääosin hyvin perinteisin ja työvoimavaltaisin menetelmin. Tilauskannan kasvaessa tämä aiheuttaa uudenlaisia ongelmia. Miten voimme valmistaa taloelementtejä tai -moduuleita entistä nopeammin laadun kärsimättä, kun vielä samaan aikaan suuret ikäluokat siirtyvät vääjäämättä eläkkeelle? Monella tehtaalla kasvun rajoitteeksi tulee myös käytettävissä olevat neliöt.
Weinmann, saksalainen puurakenteisen taloteollisuuden koneiden ja laitteiden valmistaja, alansa maailman markkinajohtaja, mielletään useasti varteenotettavaksi ratkaisuksi vain suurille talonrakennusalan toimijoille. Luulo perustuu todennäköisesti siihen, että tähän mennessä linjoja on Suomessa toimitettu vain suurille taloelementtien valmistajille. Moni on kuullut myös Ruotsiin toimituksessa olevasta Lindbäcks Bygg AB:n ”supertalotehtaasta”, jonka pääkonetoimittaja Weinmann on. Monelle suomalaiselle pientalovalmistajalle on tullut yllätyksenä, että Euroopassa, esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa, moni Weinmannin asiakas onkin pk-sektorin toimija.
![Projecta kuva 1 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Projecta-kuva-1-e1542723711481.jpg)
WALLTEQ M-120 tehtaan tiloissa hyväksyntätesteissä
Koska nykyinen sukupolvi käyttää tietokoneita ja ohjelmistoja yhtä sujuvasti kuin vanhempamme käyttivät mittanauhaa, on tuotannon tehostaminen automaation avulla ylösajon ja käyttöönoton kannalta entistä varteenotettavampi vaihtoehto. Kapasiteetin nostaminen automaatiolla vain on tähän mennessä koettu monelle talovalmistajalle hyväksi, mutta liian arvokkaaksi ratkaisuksi. Tähän tarpeeseen Weinmann on kehittänyt edullisen ja kompaktin WALLTEQ M-120 CNC-ohjatun automaattisen monitoimisillan, joka on erinomainen ratkaisu yritykselle, joka haluaa kehittää tuotantoaan uusimman teknologian avulla. Silta voidaan toimittaa muutamien teknisten ehtojen täyttyessä joko itse rakennettavan tai nykyisen kasauspöydän päälle asennettuna tai Weinmannin toimittamilla kasauspöydillä varustettuna. Tarjolla on myös ”Professional Edition” -versio, kompakti kääntöpöytä – linja, joissa ensimmäisellä pöydällä kasataan runko ja levytetään sisäpuoli, jonka jälkeen elementti naulataan, työstetään ja käännetään toiselle pöydälle, jossa elementti eristetään ja levytetään toiselta puolelta. Tämän jälkeen monitoimisilta naulaa ja työstää toisen puolen, jonka aikana työntekijät voivat rakentaa ensimmäisellä pöydällä seuraavan elementin runkoa.
![Projecta kuva 2 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Projecta-kuva-2.jpg)
Asiakas päättää millaisilla naulaimilla monitoimisilta varustetaan
Monitoimisilta on nopeudeltaan ja työstötarkkuudeltaan ihmiskäteen verrattuna ylivoimainen. Esimerkiksi saksalainen Construction Center St. Johann GmbH & Co. KG on alle 10 hengen yritys, joka WALLTEQ M-120:n avulla kykenee valmistamaan noin 50 taloa vuodessa. Saksan erilaisten rakennusmääräysten takia luku ei luonnollisesti ole aivan vertailukelpoinen Suomeen, mutta hyvän käsityksen automaation mahdollisuuksista se silti antaa.
![WALLTEQ M-120 työjälki_2 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/WALLTEQ-M-120-työjälki_2-700x394.jpg)
WALLTEQ M-120 työstöjälkeä asiakkaan tuotannossa
Suomi ja Skandinavia ovat yleisesti olleet puurakenteisten valmistalojen toimittajana edelläkävijä maailmassa. Olemmeko Suomessa valmiit ottamaan seuraavan askeleen ja valmistamaan taloja entistä tehokkaammin, tarkemmin ja automaattisemmin?
![Toni Kytoviita w1280 | Projecta Toni Kytöviita](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Toni-Kytoviita-w1280-450x300.jpg)
Toni Kytöviita
+358 20 771 3228
tuotepäällikkö
puurunkoisten taloelementtien koneet,
puuntyöstökoneet
![Jukka Nevavuo vaaka w1280 | Projecta Jukka Nevavuo](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Jukka-Nevavuo-vaaka-w1280-450x300.jpg)
Jukka Nevavuo
+358 20 771 3308
tuotepäällikkö
puurunkoisten taloelementtien koneet,
puuntyöstökoneet
![HS Drive Tec ja Projecta yhteistyösopimukseen1280x768 | Projecta | Projecta HS Drive Tec ja Projecta yhteistyösopimukseen](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/HS-Drive-Tec-ja-Projecta-yhteistyosopimukseen1280x768-1.jpg)
projecta teki yhteistyösopimuksen HS Drive TeC:in kanssa
04-10-2022
Projecta ja saksalainen HS Drive Tec ovat tehneet yhteistyösopimuksen karamoottorien ja muiden laitteiden korjauspalvelusta. Sopimus on voimassa Suomessa ja Virossa. Sopimusta olivat tekemässä huoltopäälikkö Rami Seppälä , toimitusjohtaja Tuomas Hilakari,...
![Elumatec infocenter 1280x768 | Projecta | Projecta Elumatecin InfoCenter](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Elumatec-infocenter-1280x768-1.jpg)
Uusi Elumatec InfoCenter on avattu Mühlackeriin, Saksaan
06-09-2022
Maailman johtava alumiini-, PVC- ja teräsprofiilintyöstökoneiden valmistaja Elumatec on avannut uuden huippuosaamiskeskuksen, joka on ainoa laatuaan alallaan. Keskus tarjoaa laajan valikoiman esittely-, koulutus- ja testausmahdollisuuksia koko Elumatec-tuotevalikoimalle. Elumatec näyttelytilaan mahtuu...
![Homag HolzHandwerk 1280x768 | Projecta | Projecta Holzhandweerk 2022 Homagin osasto](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Homag-HolzHandwerk-1280x768-1.jpg)
Messuraportti: HOLZ-HANDWERK 2022 Nürnbergissä pääsi vihdoin toteutumaan
24-08-2022
Nürnbergin HOLZ-HANDWERK-näyttelyn myötä yksi puuteollisuuden suurista messuista järjestettiin jälleen paikan päällä pitkän koronaviruksen aiheuttaman tauon jälkeen. Vaikka HOMAG järjesti välikauden aikana verkkomessuja, live-tapahtumia on aidot kohtaamiset paikan päällä korvaamattomia. Puun...
![Homag Cutting Assistant 1280x768 | Projecta | Projecta Homag Cutting Assistant](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Homag-Cutting-Assistant-1280x768-1.jpg)
Homag uutuus – Cutting Assistant
24-08-2022
Cutting Assistant -sahausavustaja tukee levynpaloittelun optimoinnissa, osien merkitsemisessä ja sahausprosessissa ja se sopii kaikkiin manuaalisahoihin. Levynpaloittelu voidaan optimoida vain yhdellä napsautuksella ja siirtää koneen sovellukseen.
![Cabinet Cooler 1280x768 | Projecta | Projecta Ezair CAbinet Cooler laboratorio-oloissa](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Cabinet-Cooler-1280x768-1.jpg)
Exair Cabinet Cooler® – sähkökeskuksien ja muiden suljettujen koteloiden viilennykseen
24-08-2022
Exair Cabinet Cooler® -kaappi- ja kotelojäähdytinjärjestelmä on edullinen tapa viilentää sähkökeskuksia ja muita suljettuja koteloita. Kesällä lämpötilan noustessa sähkökaapit kuumenevat liikaa, Cabinet Cooler on helppo ja edullinen ratkaisu elektroniikan viileänä pitämiseen!...
![Drillteq V_310 1280x768 | Projecta | Projecta Drillteq V-310 vertikaalinen CNC-työstökeskus](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Drillteq-V_310-1280x768-2.jpg)
UUTUUS! Homag DRILLTEQ V-310 vertikaalinen täysverinen CNC-keskus
24-08-2022
DRILLTEQ V-310:ssa suunniteltu älykäs konsepti tarjoaa mahdollisimman paljon toimintoja mahdollisimman pienessä tilassa. Se hyödyntää optimaalisesti 11 m²:n tilan ja tarjoaa enemmän porausta, enemmän uritusta ja enemmän jyrsintää kuin mikään muu...
![Homagilta vapautuu jo tilattuja koneita 1280x768 | Projecta | Projecta Homagin varastokoneita listattuna](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Homagilta-vapautuu-jo-tilattuja-koneita-1280x768-1.jpg)
Homagilta vapautuu jo tilattuja koneita
24-08-2022
Maailmantilanteen vuoksi Homagilta vapautuu jo tilattuja koneita − tietyt konemallit. Osa koneista jo kevään toimitukseen, osa toimitetaan myöhemin vuoden aikana. Jos olet aikeissa hankkia konetta, nyt sen voit saada lyhyemmällä...
![Holz Handwerk 2022 1280x768 | Projecta | Projecta Holz Handwerk messujen mainos 2022](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Holz-Handwerk-2022-1280x768-1.jpg)
20. HOLZ-HANDWERK järjestetään poikkeuksellisesti kesällä 12.-15.7.2022
21-06-2022
20. HOLZ-HANDWERK järjestetään poikkeuksellisesti kesällä 12.-15.7.2022. Puuntyöstö- ja puunjalostusalat pääsevät vihdoin taas kokoontumaan messuille – ja me olemme myös paikalla päämiestemme osastoilla. päämiesmessuosastohalliAIRCOM SRL8-408Hall 8Altendorf Group GmbH9-318Hall 9Benz GmbH Werkzeugsysteme10.0-109Hall...
![ARO EVO series kalvopumput 1280x768 | Projecta | Projecta Aro Evo sarjan sähkötoimiset kalvopumput](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/ARO-EVO-series-kalvopumput-1280x768-1.jpg)
Uutuus AROlta: EVO-sarjan sähkötoimiset kalvopumput
21-06-2022
EVOssa yhdistyy perinteisten kalvopumppujen monikäyttöisyys muiden positiivisten tilavuuspumppujen tehokkuuteen ja hallinnan helppouteen.
![Legris raskaat ajoneuvot 1280x768 | Projecta | Projecta Legris pneumatiikkaliittimet raskaalle kalustolle](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/Legris-raskaat-ajoneuvot-1280x768-1.jpg)
Koneenrakentajat ja liikkuvan kaluston rakentajat huom!
21-06-2022
Legris pneumatiikkaliittimet soveltuvat peruspaineilmasovelluksien lisäksi myös raskaan kaluston vetoautoille ja perävaunuille, sekä muuhun ajoneuvoteollisuuteen.
![Nimitysuutisia 2022_2A 1280x768 | Projecta | Projecta Nimityksiä Projectassa](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2022/02/Nimitysuutisia-2022_2A-1280x768-1.jpg)
Nimitysuutisia projectalla
08-02-2022
Arto Parkko Projectan lasintyöstökoneiden, materiaalien ja lasialan raaka-aineiden tuotepäällikkö Arto Parkko ottaa vastuulleen lisäksi alumiinintyöstökoneiden myynnin 1.2.2022 alkaen ja hänet on nimitetty lasin- ja alumiinintyöstökoneiden sekä lasialan materiaalien myyntipäälliköksi. Arto on 37-vuotias...
![STA 1280x768 | Projecta | Projecta STA kiintoaineen erottelulaitteet](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/12/STA-1280x768-1.jpg)
Projectan valikoimiin STA:n kiintoaineen erottelulaitteet
07-02-2022
Projecta Oy:n uusin edustus on Separatoren-Technik und Anlagenbau (STA) GmbH, joka valmistaa kiintoaineen nesteestä erottavia laitteistoratkaisuja monille teollisuudenaloille. STA on perheyritys, joka on toiminut Etelä-Saksan Hilzingenissä vuodesta 1992 lähtien. Yrityksellä on yli 50 työntekijää ja se on toimittanut yli 2000 kiintoaineen erotteluratkaisua. Laitteet tehdään kestämään...
![Huoltomies 1280x768 | Projecta | Projecta Huoltotiimiin vahvistusta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2022/02/Huoltomies-1280x768-1.jpg)
Haemme nyt huoltotiimiimme kenttähuollon ammattilaista
04-02-2022
Projecta Oy on alansa johtava suomalainen teknisen kaupan konserni. Toimitamme asiakkaillemme räätälöityjä ratkaisuja mm. puutuoteteollisuuteen, alumiinintyöstöön sekä prosessi- ja tasolasiteollisuuden tarpeisiin. Edustamme alojensa johtavia kansainvälisiä päämiehiä ja olemme tunnettu innovatiivisen...
![Homag Centateq N 210 1280x768 | Projecta | Projecta Homag Centateq N-210](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/12/Homag-Centateq-N-210-1280x768-1.jpg)
HOMAGin uuden sukupolven nestausratkaisut
17-12-2021
– Innovaatio kohtaa perinteen Nykyaikaisilta koneilta vaaditaan paljon. Niiden tulee olla tehokkaita ja säästää materiaalia ja resursseja. Niiden pitäisi myös olla suorituskykyisiä ja erittäin joustavia. Koneiden on siis täytettävä monenlaisia...
![Puusepännteollisuuspäivät1280x768 | Projecta | Projecta Tervetuloa Puusepänteollisuuspäiville](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/12/Puusepannteollisuuspaivat1280x768.jpg)
Kutsu puusepänteollisuuspäiville 8.2.2022
17-12-2021
Kilpailukyky ja tuottevuus suomen puusepänteollisuudessa Lahden seudun puumiehet ry ja Puumiehet ry järjestävät kolmannen Puusepänteollisuuspäivän 2022 Heinolassa Vierumäellä 8.2.2022. Tämän kontaktipäivän aikana voi osallistua kuuteen työpajaan ja tapaamaan johtavia kone-, materiaali-...
![PNR Dplus 1280x768 | Projecta | Projecta Uusi täyskatiosuutin Dplus PNR:ltä](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/12/PNR-Dplus-1280x768-1.jpg)
PNR:ltä uusi täyskartiosuutin Dplus
17-12-2021
Suutin muodostaa täyskartiosuihkun, jonka suihkukulma on riippumaton syöttöpaineesta.
![Velum esisuodattimet 1280x768 | Projecta | Projecta Velum esisuodattimet](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/09/Velum-esisuodattimet-1280x768-1.jpg)
VELUM-esisuodattimet Projectan valikoimiin
02-09-2021
Velum-esisuodatin on Nitty-Grittyn kehittämä innovatiivinen tuote, joka suojaa tuotantolaitosten elektronisia komponentteja, kompressoreita ja sähkömoottoreita öljysumulta, pölyltä ja erilaisilta partikkeleilta, jotka heikentävät ilmavirtausta ja saattavat vaurioittaa herkkiä komponentteja. Esisuodatimen hyödyt: 30...
![Stope 1280x768 | Projecta | Projecta Stope elektroninen mittavaste](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/06/Stope-1280x768-1.jpg)
STOPE – CNC-ohjattu elektroninen mittavaste Projectan edustukseen
23-06-2021
Projecta Oy ja Stope Oy ovat tehneet sopimuksen STOPe-tuotteiden myynnistä Suomessa ja Virossa. STOPE on uuden sukupolven CNC-ohjattu elektroninen mittavaste, jota voi käyttää myös puoliautomaattisena syöttölaitteena. Se on tarkka, helppokäyttöinen,...
![Kallesoe 1280x768 | Projecta | Projecta Kallesoe taloteolllisuuden koneet](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/06/Kallesoe-1280x768-1.jpg)
Homag Group laajentaa toimintaansa massiivipuualalla
23-06-2021
HOMAG Group laajentaa toimintaansa massiivipuualalla ostamalla enemmistöosuuden Kallesoe Machinery A/S:stä HOMAG Group laajentaa tuotevalikoimaansa massiivipuualalla ostamalla enemmistöosuuden tanskalaisesta Kallesoe Machinery A/S koneenrakennusyrityksestä. Kaupan myötä HOMAG vakiinnuttaa asemaansa puurunkoelementtikoneiden tuotannossa. Kallesoe...
![Live Homag 1280x768 | Projecta | Projecta Live Homag](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2021/05/Live-Homag-1280x768-1.jpg)
Live.HOMAG -tapahtuma alkaa 10.5.2021
10-05-2021
Hyvä asiakkaamme, Koska globaali ja osittain myös paikallinen matkustaminen on edelleen vaikeaa, HOMAG on kehittänyt tapahtuman, joka esittelee asiakkaille Homagin ja Weinmannnin uusimmat tuotteet ja teknologiat, ja jossa on mahdollisuus...