30.8.2019 — Tiedotteet
KTM Tuomas Hilakari on nimitetty Projectan toimitusjohtajaksi 1.10.2019 alkaen. Projectan nykyinen toimitusjohtaja Markus Tasala jatkaa tehtävässään tähän asti, jonka jälkeen hän siirtyy Projectan hallituksen päätoimiseksi puheenjohtajaksi.
Hilakari on työskennellyt aikaisemmin teknisen alan maahantuontiyrityksen Isojoen Konehalli Oy:n (IKH) toimitusjohtajana ja hänellä on pitkä kokemus kansainvälisistä johtotehtävistä teknisessä kaupassa. Toimitusjohtajuuden lisäksi Hilakarista tulee yhtiön osakas.
Projectan nykyinen toimitusjohtaja Markus Tasala jatkaa tehtävässään syyskuun loppuun asti, jonka jälkeen hän siirtyy yrityksen hallituksen puheenjohtajaksi. Sujuvan siirtymän ja strategisen jatkuvuuden varmistamiseksi, Hilakari aloittaa työnsä välittömästi yhteistyössä Tasalan kanssa tutustuen yrityksen toimintaan, henkilöstöön ja asiakkaisiin.
”Hilakarilla on pitkä kansainvälinen kokemus teknisten tuotteiden maahantuonnista ja myynnistä ja uutta näkemystä yhtiön tulevaisuudelle, mikä vakuutti Projectan hallituksen hänen soveltuvuudestaan luotsaamaan yhtiötä tulevina vuosina. Hilakarin tehtävänä on jatkaa jo aloitettua työtä kasvun ja kannattavuuden varmistamiseksi yhdessä johtoryhmän ja henkilöstön kanssa. Uskomme, että Hilakarilla on kaikki edellytykset menestyä tehtävässään.”
Tasala jatkaa kokopäiväisesti työtä Projectan eteen – kuitenkin uudessa roolissa. Hallituksen työn johtamisen lisäksi Tasala vastaa pitkän aikavälin kehittämisestä sekä uusista liiketoiminta-alueista.
”Olen ylpeä siitä, että pääsen omalta osaltani kehittämään Projectan tarinaa ja rakentamaan tulevaisuutta yhdessä ammattitaitoisen henkilöstön kanssa. Projecta on vahva perheomisteinen yritys, johon yhdistetään luotettavuus, perheyrityksen perinteet yli 70 vuoden ajalta, vahvat brändit, pitkäjänteisyys ja henkilöstön omistautuneisuus työlleen.”, Tuomas Hilakari sanoo.
Lisätietoja:
Markus Tasala
Projecta Oy
Puh. 040 737 0243
E-mail markus.tasala@projecta.fi
Tuomas Hilakari
Projecta Oy
Puh. 0400 747 332
E-mail tuomas.hilakari@projecta.fi