Projectan varaosamyynnissä työskentelevä tietotekniikkainsinööri Ari Lindberg on helmikuusta lähtien ottanut vastuulleen Projectan edustamien laitteiden ohjelmistotuen ja -myynnin.
Arin tavoitteena on antaa paras mahdollinen tuki Projectan toimittamien laitteiden ohjelmistoihin niin käytön, kuin vika- ja ongelmatilanteidenkin varalta. Ohjelmistojen määrä tulee kasvamaan edelleen, ja me Projectalla haluamme olla mukana tässä kehityksessä tukemassa ja opastamassa asiakkaitamme. Ari vastaa esimerkiksi näistä Homag ohjelmistoista: Woodwop, Cutrite sekä DXF importit ja lisenssiasiat.
Ari on nyt käynyt asiakkaillemme mm. hoitamassa ongelmatilanteita ja yksi asia on noussut esiin, joka kaikkien olisi hyvä tarkistaa. Tämä liittyy työstökoneiden tietokoneisiin. Hyvin usein vastaan tulee tietokone, jonka kovalevystä ei ole tehty varmuuskopiota pitkään aikaan, jopa vuosiin. 1:1 varmuuskopion tekeminen on yksinkertainen ja tehokas tapa varmistaa, että laiterikon sattuessa uudelle tietokoneelle voidaan palauttaa samat tiedot kuin ennen laiterikkoa. Samalla on läpikäyty myös rutiinit ja käytänteet varmuuskopioinnin hoitamiseksi luotettavasti myös jatkossa.
Samalla Ari on asiakkaan kanssa käynyt muutoinkin läpi koneeseen liittyvät ohjelmistot ja on mm. varmistettu, että on uusimmat ja oikeat versiot ohjelmistoista käytössä.
Avustamme teitä mielellämme varmistamaan, että koneestanne on otettu tarvittavat varmuuskopiot, sekä voimme auttaa teitä analysoimaan koneen yleisen kunnon sekä päivitys- ja huoltotarpeet.
Varaudu ja varmistu, että koneen ohjelmistoasiat ovat ajan tasalla ja hoidossa!
Ota yhteyttä suoraan Ariin!
![Esiliimattu poratappi w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/09/Esiliimattu-poratappi-w1280.jpg)
Esiliimatut poratapit nyt Projectalta
![Drillteq D-510 w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/09/Drillteq-D-510-w1280.jpg)
DRILLTEQ D-510 poraus- ja tapinlyöntikone sopii loistavasti CNC-työstökoneen pariksi
![LiveHomag w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/09/LiveHomag-w1280.jpg)
Tervetuloa HOMAG Treffeille 2020
![Altendorf special edition w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/09/Altendorf-special-edition-w1280.jpg)
Altendorf F45 juhlavuoden ”Green Edition” mallit erikoishintaan
![Elephant glass w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/08/Elephant-glass-w1280.jpg)
Lasin alipainenostimet tehtaisiin ja verstaisiin
![Wirth w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/08/Wirth-w1280.jpg)
Lasin alipainenostimet asennustyömaille
![Forel webinaari Art. EM | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/07/Forel-webinaari-Art.-EM.jpg)
FOREL WEBINAARI: Erinomainen EM-pystyhiomakone
![Haws LAB-LINE hätäsuihkut uutisblogi | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/05/Haws-LAB-LINE-hätäsuihkut-uutisblogi.png)
Uusi Haws LAB-LINE-laboratoriohätäsuihkumallisto
![Exair NoDrip w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/05/Exair-NoDrip-w1280.jpg)
Exairilta uusi ”NoDrip” tiputtamaton paineilmasuutin
![Homag Innovation w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/04/Homag-Innovation-w1280.jpg)
Investointi on sijoitus tulevaisuuteemme
![Altendorf kevätkampanja 2020 webbanner | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/04/Altendorf-kevätkampanja-2020-webbanner.jpg)
Hyödynnä Altendorf-kevättarjous 2020 nyt!
Hyvät Asiakkaamme!
![Parker Rectus turvaliitin w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/03/Parker-Rectus-turvaliitin-w1280.jpg)
Rectus-Parker painiketekniikalla toimivat turvaliittimet nyt Projectalta
![Automaatio w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/03/Automaatio-w1280.jpg)
Automaatiota jokaisen tarpeeseen
![Exair ilmaveitset w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/03/Exair-ilmaveitset-w1280.jpg)
Ilmaveitset teollisuuden moniin sovelluksiin
![Homag etäyhteysohjelmisto 1280x509 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/03/Homag-etäyhteysohjelmisto-1280x509-1.jpg)
Homag:in työstökoneiden nykyiset etäyhteysohjelmistot tulee päivittää uuteen versioon
![Varaosamyyja 1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/03/Varaosamyyja-1280.jpg)
Haemme Projectalle Turkuun VARAOSAMYYJÄÄ
![IR työkalut w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/02/IR-työkalut-w1280.jpg)
Projecta on aloittanut Ingersoll Randin teollisuustyökalujen maahantuojana
![Holz Handwerk Fensterbau w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/10/Holz-Handwerk-Fensterbau-w1280.jpg)
HolzHandwerk ja Fensterbau Nürnbergissä! 18. – 21.3.2020
![Projecta technical support w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/02/Projecta-technical-support-w1280.jpg)