Image rights/ photographer: Company Lindbaecks Bygg AB
Perinteikäs ruotsalainen asuntovalmistaja Lindbäcks Bygg AB on solminut sopimuksen paikallisen edustajan kanssa WEINMANN:n tuotantolinjan toimittamisesta. Kaupan solmimisen myötä Euroopan modernein tehdas nousee Piteåån, Ruotsiin.
Kauppa on esimerkillinen tulos onnistuneesta ja palkitsevasta valmistajan, paikallisen edustajan ja asiakasyrityksen yhteistyöstä, jossa lopputulos on kokonaisvaltainen ja kannattava sekä merkittävä hanke toiminnan tuottavuudelle. Sopimus on arvoltaan noin 95 miljoonaa kruunua.
Lindbäcks solmi sopimuksen ruotsalaisen jälleenmyyjän kanssa, joka edustaa saksalaista päämiestä Ruotsissa. Koko tuotantoprosessi suunniteltiin alusta loppuun yhdessä Lindbäcksin, Weinmannin ja jälleenmyyjän kanssa. Lindbäcksille kyseinen kauppa oli ensimmäinen yhteistyö valmistajan ja jälleenmyyjän kanssa – samalla se oli myös kaikista kokonaisvaltaisin hankinta uudelle Piteån tehtaalle.
Yhteistyön merkitys
Lindbäcksin uuden tehtaan projektijohtaja kuvailee yhteistyötä kumppanuudeksi, jossa osapuolet ovat oppineet tuntemaan toisensa ja esille nousee etenkin arvostus valmistajan ja jälleenmyyjän teknistä osaamista ja asiantuntevaa menettelyä kohtaan.
Laajan mittakaavan automoitu tuotantolaitos mahdollistaa uudenlaisen seinätyypin valmistamisen, joka vastaa tulevaisuuden energiastandardeja ja mahdollistaa yhä korkeampien rakennusten rakentamisen. Tehokkaan, ennennäkemättömän ja modernin tuotantolinjan taustalla on alusta loppuun tehty yksilöllinen suunnittelutyö yhdessä kaikkien osapuolten kanssa.
Euroopan modernein asuntorakentamisen tehdas aloittaa toimintansa tammikuussa 2018.
- Ala: 40 000 neliömetriä, sisältäen tuotanto-, varasto- ja toimistotilat, ravintolan ja henkilöstötilat
- Kapasiteetti: 1600 asuntoa/vuosi, yhdessä Öjebyn tehtaan kanssa nostaa tuotantokapasiteetin 2400 asuntoon vuodessa
- Työpaikkoja: 150
- Avajaiset 19.12.2017
Jos samankaltainen kattava kumppanuus kiinnostaa, ota yhteyttä!
![Projecta technical support w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/02/Projecta-technical-support-w1280.jpg)
Huomioitavaa Windows 10 käyttöjärjestelmän päivityksissä koneisiin, jossa on päämiestemme ohjelmistoja
![Projecta vaarallisten aineiden varstointi w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/03/Projecta-vaarallisten-aineiden-varstointi-w1280.jpg)
Vaarallisten aineiden kestävä ja turvallinen varastointi
![Staattisen sähkön poisto w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/03/Staattisen-sähkön-poisto-w1280.jpg)
Kiusaako pakkasen aiheuttama staattinen sähkö?
![Exair imurit w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/03/Exair-imurit-w1280.jpg)
Exairin neste- ja lastuimurit monipuoliseen käyttöön
![Projecta nimitysuutisia w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/02/Projecta-nimitysuutisia-w1280.jpg)
Nimitysuutisia
![Homag automaattivarastot w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/03/Homag-automaattivarastot-w1280.jpg)
Puusepänteollisuuspäivät 4.2.2020 Vierumäellä
![Hyvää joulua 2019 w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2020/02/Hyvää-joulua-2019-w1280.jpg)
Projecta lahjoittaa asiakkaiden joulumuistamisiin varatut varat Team Rynkebylle
![Projecta Black Friday 2019 w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/11/Projecta-Black-Friday-2019-w1280.jpg)
Projectan Black Friday tarjoukset
![PractiveTour w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/11/PractiveTour-w1280.jpg)
Tervetuloa tutustumaan puuntyöstön uusimpiin innovaatioihin!
![Ruwi w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/11/Ruwi-w1280.jpg)
Rüwi M suorajyrsintävaste kampanjahintaan!
![Homag automaattivarastot w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/10/Homag-automaattivarastot-w1280.jpg)
Puusepänteollisuuspäivät 4.2.2020 Vierumäellä
![Altendorf kampanja w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/10/Altendorf-kampanja-w1280.jpg)
Altendorf 45 – loppuvuoden kampanja
![Puumessut 2019 w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/10/Puumessut-2019-w1280.jpg)
Terveisiä Puumessuilta 2019 Jyväskylästä!
![Haws w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2018/11/Haws-w1280.jpg)
Projecta Oy on ostanut Caldomix Oy:n hätäsuihkuliiketoiminnan
![Tegnologiamessut 2019 w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/09/Tegnologiamessut-2019-w1280.jpg)
Projecta mukana Teknologia 19 -messuilla
![Alihankintamessut w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/09/Alihankintamessut-w1280.jpg)
Tervetuloa osastoillemme Alihankinta 2019 -messuilla
Tuomas Hilakari nimitetty Projectan toimitusjohtajaksi
![Altendorf ASA LIGNA w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/09/Altendorf-ASA-LIGNA-w1280.jpg)
Altendorfin uusi ASA-turvajärjestelmä estää onnettomuuksia
![Kesätarjoustuotteet w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/09/Kesätarjoustuotteet-w1280.jpg)
Kesäkampanja – työkalut ja tarvikkeet
![Homag Ligna w1280 | Projecta | Projecta](https://www.projecta.fi/wp-content/uploads/2019/09/Homag-Ligna-w1280.jpg)